Ensin menivät lankapuhelimet, nyt puhelinpylväät – 100 000 jää silti pystyyn kuidulle

Teleyhtiö Telia on karsinut Suomesta jo 1,5 miljoonaa puhelinpylvästä, jotka ovat jääneet käyttämättömäksi erityisesti maaseudulla, kun yritys on lopettanut perinteisten lankaliittymien tarjoamisen. Osa sentään säästyy kuituverkon kannakkeina vaikeimmissa paikoissa.

Telia kertoi tammikuussa lakkauttavansa lankapuhelinpalvelut vuoden 2019 kuluessa. Lankapuhelinpalveluiden lopettaminen vauhdittaa myös puhelinpylväiden karsimista. Silti noin 100 000 puhelinpylvästä jää käyttöön.

Kännykät ovat korvanneet jo suurimmalta osalta perinteiset lankapuhelimet.

”Arvioimme että käyttöön jää noin 100 000 pylvästä, jotka palvelevat esimerkiksi kallioisessa maastossa sijaitsevia tukiasemia. Päivitämme niiden kaapeleita kuituyhteyksiksi, ja samalla uusimme lahotarkastusten perusteella pari tuhatta pylvästä vuodessa”, kertoo projektipäällikkö Markku Harjula Telialta.

Kaapelia on runsaan 10 vuoden aikana poistettu kaikkiaan 80 000 kilometriä eli pari kierrosta maapallon ympäri. Suurin osa pylväistä puretusta verkosta on ollut valmiiksi tyhjillään. Ensimmäiset miljoona pylvästä poistettiin vuosina 2008-14, ja nyt runsaassa neljässä vuodessa on karsittu seuraavat puoli miljoonaa pylvästä.

Pylväslinjojen purkaminen on vauhdittunut myös viime vuosina energiayhtiöiden siirtäessä ilmajohtoja maahan toimintavarmuuden lisäämiseksi. Telian kaapeleita on vuokralla noin 220 000 tällaisessa yhteiskäytössä olevassa pylväässä, ja yhtiöllä on jäljellä noin 200 000 omaa puhelinpylvästä.

Kuva: Telia

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta