Ohjelmistojärjestö vaatii huomiota ja kasvuedellytyksiä

Ohjelmistoalalle voisi syntyä nykyistä paljon enemmän kasvuyrityksiä oikeanlaisilla toimenpiteillä, sanoo alan suomalaiskehittäjiä edustavan Ohjelmisto- ja e-business ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha. Hänen mukaansa valtiovalta ei vain tunnu ottavan kasvuyrityksiä tosissaan.

Kuva: Ohjelmisto- ja e-business ry

Suomalainen ohjelmistoala kasvaa järjestön mukaan vauhdilla, mutta haasteiden selättämiseen tarvitaan myös hallituksen toimia. Ohjelmisto- ja e-business ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha kehottaa hallitusta ryhtymään toimiin kasvuyritysten tukemiseksi.

”Ohjelmistoala ja ohjelmistovetoiset yritykset ovat juuri se paikka, jossa kasvuyrityksiä ja kasvua syntyy, jos olosuhteet ovat suotuisat. Nyt kasvuyritykset menestyvät vain omilla ansioillaan, vailla merkittävää valtiovallan tukea”, sanoo toimitusjohtaja Rasmus Roiha (kuvassa).

Hyviä esimerkkejä ovat hänen mukaansa esimerkiksi monet Vuoden Ohjelmistoyrittäjä -palkinnon saaneet yrittäjät ja yritykset, kuten esimerkiksi M-Files, Siili, Smartly ja tietysti palkinnon ensimmäisenä saanut Risto Siilasmaa ja F-Secure. Myös #Mimmit koodaa on saanut paljon kehuja.

Roiha iloitsee , että ohjelmistoalalla kasvetaan. Tänä vuonna julkaistu sykemittari kertoo, että yli 85 prosenttia ohjelmistoyrityksistä kasvaa ja yli 70 prosenttia palkkaa lisää työvoimaa. ”Kasvu ei kuitenkaan voi jatkua, jos uusia osaajia ei tule ja työllistäminen on vaikeaa.”, Roiha huomauttaa.

Keskustelu lähti liikkeelle Talouselämä-lehden kirjoituksesta ”Kasvuyritykset ovat Suomessa poliittisia maskotteja”, jossa Benemenin toimitusjohtaja ja sarjayrittäjä Matti Heikkonen harmitteli, että kasvuyritykset kyllä muistetaan juhlapuheissa, mutta ei käytännössä.

”Heikkonen on valitettavasti oikeassa siinä, että kasvuyrityksiä ei oteta Suomessa tosissaan, ja siksi niiden valtava yhteiskunnallinen potentiaali ei pääse oikeuksiinsa. Uusia työpaikkoja syntyy nimenomaan kasvaviin yrityksiin, ja paremmissa olosuhteissa työpaikkoja syntyisi vielä monin verroin enemmän”, Roiha komppaa Heikkosta.

Heikkonen listasi keinoiksi kirjoituksessaan työllistämisen helpottaminen, työn tekemisen joustavuuden lisääminen, osakeinsentiivien verokohtelu, yritysjärjestelyiden verotus, yrittäjän henkilön suoja konkurssissa ja kasvuyritysten yritystukijärjestelmä.

”Ohjelmistoalalla nostaisin esiin myös osaajapulan selättämisen esimerkiksi sopivia koulutuspaikkoja lisäämällä ja ulkomaisten osaajien houkuttelemisen Suomeen. Edes jostain näistä ehdotuksista voisi aloittaa, pääministeri Antti Rinne”, Roiha kannustaa.

Kuvituskuva: Shutterstock

Lisää: Ohjelmisto- ja e-business ry (LINKKI), vuoden ohjelmistoyrityksiä (LINKKI) ja #Mimmit koodaa kokoontuivat (LINKKI)

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2019/