Suomi panostaa tutkimukseen ja kvanttitekniikkaan – tätä hallitus ehdottaa

Hallitus tarjoaa budjettiehdotuksessaan leikkausten rinnalla lisää lainanottoa, mutta myös panostuksia tutkimukseen ja innovointiin. Business Finlandin ja Suomen akatemian lisäksi rahaa varataan yliopistojen tutkijakoulutukseen, kvanttitietokoneiden kehittämiseen ja varaudutaan myös elektroniikan siruteknologian uusimpaan kehitykseen.

Teknologiateollisuus uusi hallitustaan

Teknologiateollisuuden hallituksen vuoden 2022 puheenjohtajaksi on valittu pitkään Wärsilässä toiminut Jaakko Eskola. Hallituksen varapuheenjohtajiksi valittiin lisäksi Nokia hallituksen puheenjohtaja Sari Baldauf ja Innofactorin toimitusjohtaja Sami Ensio.

Hallitus tukee kvanttitietokoneen hankintaa ja akkukehitystä

Hallituksen 5,5 miljardin euron lisätalousarviossa on kvanttitietokonehankinnalle myönnetty 20,7 miljoonan euron rahoitus. VTT:lle rakennettava kvanttitietokone tulee palvelemaan sekä suomalaisia että eurooppalaisia yrityksiä. Samalla hallitus panostaa akkumateriaalien kehitykseen ja tukee myös 10 miljoonalla eurolla valmistavan teollisuuden työpaikkojen palauttamista Suomeen.

Teollisuus haluaa TKI-lisäverovähennyksen

Teknologiateollisuus kehottaa hallitusta tekemään panostuksia yritysten uudistumis- ja kilpailukykyyn. Nollakasvun tulevaisuuskuvaan ei saa tyytyä. Nyt tarvitaan lisäyksiä kasvua vauhdittaviin tutkimus- ja innovaatioinvestointeihin sekä TKI-kulujen lisäverovähennysoikeutta.

Nokia vaihtaa huhtikuussa hallituksen puheenjohtajaa

Risto Siilasmaa jättää paikkansa Nokian hallituksess avuoden 2020 varsinaisessa yhtiökokouksessa. Hänen tehtäviään jatkaa Nokian johtajana  toiminut Sari Baldauf, jos yhtiökokous valitsee hänet hallituksen johtoon ensi vuoden huhtikuun yhtiökokouksessa.

Ohjelmistojärjestö vaatii huomiota ja kasvuedellytyksiä

Ohjelmistoalalle voisi syntyä nykyistä paljon enemmän kasvuyrityksiä oikeanlaisilla toimenpiteillä, sanoo alan suomalaiskehittäjiä edustavan Ohjelmisto- ja e-business ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha. Hänen mukaansa valtiovalta ei tunnu vain ottavan kasvuyrityksiä tosissaan.

Teknologiateollisuuden johtoon Marjo Miettinen

Teknologiateollisuuden hallituksen puheenjohtajaksi on ensi vuodeksi valittu Ensto Oy:n hallituksen puheenjohtaja Marjo Miettinen. Hänen edeltäjänsä on Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa, joka jatkaa edelleen Teknologiateollisuuden hallituksen ja työvaliokunnan jäsenenä.

Teknologiateollisuus: Tutkimusrahoitukseen tuntuva tasokorotus

Teknologiateollisuus peräänkuuluttaa seuraavalta hallitukselta älykkäitä tekoja Suomelle. Yli puolta Suomen viennistä edustava järjestö kannustaa seuraavaa hallitusta panostamaan Suomen tulevaisuuden kannalta keskeisimpiin haasteisiin. Teknologian kehitys muuttaa koulutusta ja osaamista – myös ulkomaisia osaajia tarvitaan lisää.