Uusi toimitusjohtaja Digitalle – Nokia-tausta

Televisio- ja radioverkkoja operoiva Digita saa uuden toimitusjohtajan lokakuun alusta. Hän on Vesa Tykkyläinen. Aiemmin hän on toiminut Basware-ohjelmistoyrityksen toimitusjohtajana. Ennen Baswareen siirtymistä Vesa Tykkyläinen toimi Nokia Oyj:ssä lukuisissa johtavissa tehtävissä 30 vuoden ajan. Aiempi toimitusjohtaja Juha-Pekka Weckström jätti tehtävänsä toukokuussa.

Digita Oy:n uusi toimitusjohtaja Vesa Tykkyläinen aloittaa 1.10.2019.

Lokakuun alussa Digitan toimitusjohtajana aloittava Vesa Tykkyläinen on toiminut uransa aikana myös yli 10 vuotta ulkomailla muun muassa Kiinassa, Italiassa ja Saksassa.

’’Tämä kokemus yhdessä Tykkyläisen syvän teknologiaymmärryksen kanssa antavat hänelle erinomaiset edellytykset kehittää Digitaa’’, sanoo Digitan hallituksen puheenjohtaja Arne Wessberg.

Aiempi Digitan toimitusjohtaja Juha-Pekka Weckström jätti tehtävänsä toukokuussa. Hän aloitti Digitan toimitusjohtajana vuoden 2015 alusta. Väliaikaisena toimitusjohtajana uuden valintaan asti toimi yrityksen nykyinen Chief Operating Officer Markus Ala-Hautala.

Digita omistaa ja operoi Suomen valtakunnallista maanpäällistä televisio- ja radioverkkoa ja on maan suurin riippumaton tietoliikennemastojen omistaja. jonka strategiana on kasvaa monipuolisten digitaalisen infrastruktuurin ja palveluiden tarjoajana.

Nykyisin yrityksellä on myös esineiden internetin IoT-verkko LoRaWAN-tekniikalla. Digitassa työskentelee valtakunnallisesti 180 henkilöä.