Suomalaisille startupeille uusi työtila Kaliforniaan

Kalifornian Los Angelesiin on perustettu suomalaisille startup-yrityksille uusi yhteinen työtila, jonka yhteydessä voi jopa yöpyä. Uusi Santa Monican rannan läheisyydessä sijaitsevan keskuksen avajaiset järjestettiin sunnuntaina. Taustalla on perustajakaksikon lisäksi joukko Kaliforniassa suomalaisia nimihenkilöitä.

Uuden Innovation House Los Angelesin tavoitteena on tarjota konkreettinen yhteistyöalusta uudenlaiselle yhdessä tekemiselle ja auttamisen kulttuurille startup-yritysten ja korporaatioiden kesken, showroom-palveluja ja mahdollistaa yritysten helppo laajentuminen Yhdysvaltoihin.

”Uskomme yhteisöllisyyden, kokonaisvaltaisuuden ja aidon välittämisen tukevan parhaiten jäsentemme menestystä”, Innovation Housen innosta hehkuva perustajakaksikko Petra Erätuli-Kola ja Katja Aalto toteavat.

Suomalaisyritysten lisäksi halutaan laajemmin Nordic-alueen startuppeja. Uuden Santa Monican rannan läheisyydessä sijaitsevan Innovation Housen takana ovat perustajakaksikon lisäksi Kaliforniassa suomalaiset Tomi Alapaattikoski, Leena Tukiainen ja Sirpa Selänne.

Innovation House Finland on suomalainen kansainvälistyvä coworking-konsepti, joka on kasvanut vajaassa kahdessa vuodessa yli 150 yritystä ja 1000 jäsentä käsittäväksi yhteisöksi. Ensimmäisen startup-keskus avautui Espoon Otaniemeen vuonna 2017 ja sen jälkeen, joka vuosi samalla päivällä onkin avautunut keskuksia Kallioon ja Arabiaan ja Singaporeen ja nyt Los Angelesiin.

Lisää: Innovationhouse (LINKKI)