Teknologiayritysten tarjousten määrä romahti – tässä syyt

Koronaepidemia on iskemässä suomalaiseen teknologiateollisuuteen rajusti. Alan teollisuusjärjestön tuoreen kyselyn mukaan tarjouspyyntöjen määrä suorastaan romahti, ja heikko kysyntä vaikeuttaa yhä useamman yrityksen toimintaa ja toimialoja. Korona rassaa myös elektroniikka- ja sähköteknistä teollisuutta.

Korona on iskemässä nyt Suomen suurimpaan vientialaan – teknologiateollisuuteen − pienellä viiveellä, sillä viime vuoden lopun ja alkuvuoden tilauskertymästä on riittänyt töitä joksikin aikaa. Tilanne on kuitenkin kääntymässä selkeästi heikompaan.

Vaikeudet lisääntyvät teollisuusjärjestön selvityksen mukaan lähikuukausina, liikevaihto laskee, ja pohjakosketus tulee näillä näkymin vuoden loppupuolella. Tämänhetkisen arvion mukaan lähes kolmannes alan henkilöstöstä on jossakin vaiheessa lomautettuna.

Tarjouspyyntöjen saldoluku romahti huhtikuussa alimmalle tasolleen (-42) sitten finanssikriisin heikoimman neljänneksen. Kaksi kolmasosaa alan teollisuusyrityksistä ilmoittaa tilanteensa olevan kolmen kuukauden kuluttua huono tai erittäin huono.

Runsaat 70 prosenttia teknologiateollisuuden teollisuustoimialoilla toimivista yrityksistä arvioi, että liikevaihto on syksyllä (Q3) heikompi kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Peräti neljännes yrityksistä sanoo, että liikevaihto on tuolloin yli 20 prosenttia heikompi kuin vuotta aiemmin.

Suuri joukko teknologiayrityksiä on joutunut jo aloittamaan lomautukset, ja lisää neuvotteluja on edessä lähikuukausina. Tämän hetken arvion mukaan lomautukset koskettavat jossakin vaiheessa vajaata kolmasosaa alan henkilöstöstä.

Laitepuolta paremmin menee alan palvelutoiminnoissa, sillä suunnittelu ja konsultointi sekä tietotekniikka-ala) vastaavat luvut ovat noin kymmenen prosenttiyksikköä pienempiä eli näkymät arvioitiin hivenen valoisammiksi. Alla on selvityksen kertomaa elektroniikka- ja sähkteknisen alan yritysten ongelmista ja haasteista.

 

Tiedot perustuvat Teknologiateollisuuden yrityskyselyihin, joilla kerättiin tietoa yritysten tilauksista, liikevaihdosta, henkilöstöstä ja erityisesti koronakriisin vaikutuksista.

Tilausten määrä ja tilauskanta laskivat

Teknologiateollisuuden uuden talousnäkymät raportin mukaan uusien tilausten ja tilauskannan arvo laskivat kuluvan vuoden tammi–maaliskuussa. Tilauksissa tapahtui selvä käänne heikompaan ensimmäisen kerran noin kolme vuotta kestäneen yhtäjaksoisen kasvun jälkeen. Esimerkiksi elektroniikka- ja sähköteollisuuden yritykset Suomessa saivat uusia tilauksia tammi–maaliskuussa 2020 euroina peräti 26 prosenttia vähemmän kuin loka–joulukuussa ja kaksi prosenttia vähemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla vuonna 2019.

Elektroniikka- ja sähköteollisuuden tilauskanta oli maaliskuun lopussa 20 prosenttia pienempi kuin joulukuun lopussa ja samansuuruinen kuin vuoden 2019 maaliskuussa.

Samaisen selvityksen mukaan loppuvuoden vahvan tilauskehityksen perusteella elektroniikka- ja sähköteollisuuden yritysten liikevaihdon Suomessa arvioidaan olevan kuitenkin alkuvuonna hieman suurempi kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Ala kääntyy kuitenkin koronakriisin takia selvästi heikompaa vuoden toisesta vuosineljänneksestä alkaen.

Elektroniikka- ja sähköteollisuuden henkilöstö Suomessa pysyi selvityksen mukaan tammi-maaliskuussa ennallaan verrattuna vuoden 2019 keskiarvoon. Henkilöstöä oli maaliskuun lopussa 38 500 kun parhaina päivinä ennen Nokian kännykkäbisneksen alasajoa ja finanssikriisiä alalla oli yli 70 000 työntekijää. Osin vetopaikan on nyt ottanut kone- ja laiteteollisuus sekä konsultointi ja IT-alue, jotka hyödyntävät uusinta digitekniikkaa entistä enemmän (ks. lisää talousnäkymät-raportista)

Lisää: Teknologiateollisuuden koronapulssi-yrityskysely 2020 (LINKKI, pdf) ja talousnäkymät-raportti 2/2020 (LINKKI, pdf)

Kuvituskuva: Nokia