Volvo kehittää omat moottorit sähköautoihinsa

Volvo aikoo investoida omien sähkömoottorien suunnittelu- ja kehitystyöhön, jotta se voisi tulevaisuudessa tuottaa uuden tyyppiset sähkömoottorit seuraavan sukupolven Volvo -malleihin. Moottorikehitys on  myös tärkeä osa yhtiön muutosta uuden tyylin sähköautojen valmistajaksi. Päivitys 14.12.2020: Sähkömoottorituotanto alkaa Skövdessä.

Volvo avasi marraskuussa uuden sähkömoottorilaboratorion Kiinan Shanghaihin. Se on uusin tulokas yhtiön kansainvälisessä sähköautokomponenttien kehitys- ja testaustyöverkostossa. Se keskittyy pääasiassa Volvon tulevaa SPA 2 -alustaa käyttävien täyssähköautojen ja hybridimallien sähkömoottorien kehitykseen.

Laboratorio tukee myös Volvon Göteborgissa jatkuvaa sähkömoottorien kehitystyötä sekä akkulaboratorioita Kiinassa ja Ruotsissa. Lisäksi siirtämällä sähkömoottorien kehitystyön yrityksen sisälle Volvon insinöörit uskovat voivansa optimoida koko sähköisen voimansiirron.

“Oman suunnittelu- ja kehitystyömme ansiosta voimme tehdä sähkömoottoreista entistä edistyksellisempiä”, kertoo Volvon teknologiajohtaja Henrik Green.

Uudenlaiset moottoriratkaisut ovat yrityksen mukaan peruspilareita tulevaisuuden sähköautoissa yhdessä akun ja elektroniikan kanssa. Kaikkien kolmen komponentin välinen vuorovaikutus on keskeisessä osassa erityisesti premium-sähköautojen kehitystyössä.

Sähkömoottorien suunnitteluun ja kehitykseen tehdyt investoinnit ovat osa Volvon ilmasto- ja sähköistämisstrategiaa. Yhtiön tavoitteena on, että täyssähköautot käsittävät vuoteen 2025 mennessä jo puolet yhtiön kokonaismyynnistä ja loppuosuuskin koostuisi hybridimalleista.

Volvon sähkömoottorien suunnittelu- ja kehitystyötä tehdään Ruotsin Göteborgissa ja Kiinan Shanghaissa. Kiinassa ja Ruotsissa toimivat myös akkulaboratoriot.

Päivitys 14.12.2020:

Volvo Cars kertoi joulukuussa aloittavansa sähkömoottorien kokoonpanon moottoritehtaallaan Skövdessä, Ruotsissa. Skövde on ollut osa Volvon tarinaa vuodesta 1927 lähtien, jolloin autoyhtiö perustettiin.

Skövden suunnitellut investoinnit vievät yhtiötä lähemmäksi itsenäistä sähkömoottorien kokoonpanoa ja valmistusta. Suunnitelmana on, että kuluvan vuosikymmenen puoliväliin mennessä Volvon kaikki sähkömoottorit valmistetaan itsenäisesti yrityksen sisällä.

Ensimmäisessä vaiheessa Skövden tehtaalla vastataan sähkömoottorien kokoonpanosta. Myöhemmin Volvon on tarkoitus siirtää sähkömoottorien koko valmistusprosessi Skövdeen. Autonvalmistaja sijoittaa hankkeeseen tulevina vuosina noin 70 miljoonaa euroa.

Siirtämällä sähkömoottorien kehitystyön ja tuotannon yrityksen sisälle Volvo voi optimoida uusien autojen sähköisen voimansiirron ja saavuttaa lisäetuja energiatehokkuuden ja kokonaissuorituskyvyn suhteen.

Kuvituskuva: Volvo CME-sähköautoalusta.