Kvantti- ja fraktaalitutkimus toivat palkinnot

Tiedeakatemian vuoden 2020 Väisälä-palkinnot on myönnetty kvanttiteknologian professori Mikko Möttöselle ja  fraktaaligeometriaa tutkineelle Jyväskylän yliopiston apulaisprofessori Tuomas Orposelle. Väisälä-palkinnot myönnettiin Tiedeakatemian teemaillassa, jonka videolähete on edelleen verkossa katsottavissa.

Palkinnot myöntää Suomalaisen Tiedeakatemian hallitus Väisälän rahastosta matemaattis-luonnontieteellisille aloille. Palkinnot jaettiin nyt 21. kerran. Ne myönnetään vuosittain aktiivivaiheessa oleville, jo ansioituneille tutkijoille.

Palkittu Mikko Möttönen on yksi maailman johtavista kvantti-informaation tutkijoista. Hän on ansioitunut sekä teoreettisen että kokeellisen kvanttifysiikan tutkimuksessa. Tällä hetkellä hän tutkii kvanttiteknologiaa ja erityisesti suprajohtavia sähköpiirejä, jotka saadaan toimimaan kvanttimekaanisesti.

Möttösen tutkimustyölle on leimallista vahvan teoreettisen ja laskennallisen osaamisen yhdistäminen hyvin vaativaan kvanttisysteemien operoimiseen ja mittaamiseen. Hän on tekijänä yli 120 tutkimusartikkelissa, joista poikkeuksellisen monet ovat ilmestyneet tieteellisissä huippulehdissä.

Professori Mikko Möttönen (vas.) ja apulaisprofessori Tuomas Orponen. Kuva: Tiedeakatemia.

Mikko Möttösen poikkeuksellisesta menestyksestä tutkijana ovat osoituksena hänelle neljästi myönnetty European Research Council (ERC) -projektirahoitus vuosille 2011–2021 sekä muut Suomen Akatemian ja Euroopan komission myöntämät rahoitukset. Hän on myös yksi kvanttikonetta kehittävän IQM Finland Oy:n neljästä perustajasta ja yrityksen päätutkija. Hän sai myös marraskuussa Nokia-säätiön tunnustuspalkinnon (LINKKI, uutinen 26.11.2020).

“Tämä palkinto on uskomattoman suuri kunnia. Nöyräksi vetää ja olen äärettömän kiitollinen kaikille. Erityisesti QCD-ryhmä, QTF-huippuyksikkö, ulkomaiset kumppanit, Aalto-yliopisto, VTT, IQM, CSC, rahoittajat, päättäjät, lehdistö, perhe ja kaikki tukijat ansaitsevat suuren kiitoksen”, Mikko Möttönen kommentoi.

Professori Möttösen lisäksi Väisälä-palkinto myönnettiin Jyväskylän yliopiston apulaisprofessori Tuomas Orposelle, jonka tutkimus liittyy geometriseen mittateoriaan, harmoniseen analyysin ja fraktaaligeometriaan.  Tutkimuskohteina ovat monimutkaisten joukkojen geometriset ominaisuudet, rakenne ja dimensiot sekä niiden säilyminen erilaisissa muunnoksissa.

Orponen on tutkinut myös singulaarisia intergraalioperaattoreita, joilla on keskeinen rooli harmonisessa analyysissä. Fraktaalit ovat tärkeitä matematiikan sovelluksissa ja mallinnuksissa sekä useilla matematiikan aloilla, kuten dynaamisten systeemien teoriassa.

Apulaisprofessori Tuomas Orponen on myös poikkeuksellisen tuottelias tutkija, joka on saavuttanut huomattavaa kansainvälistä näkyvyyttä. Hän tekijänä yli 50 tutkimusartikkelissa, joista monet ovat ilmestyneet johtavissa tieteellisissä lehdissä. Hänellä on lisäksi laaja kansainvälinen yhteistyöverkosto. Vuonna 2020 Orponen nimitettiin apulaisprofessoriksi Jyväskylän yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitokselle.

Lisää: Videotallenne 14.12.2020 Tiedeakatemian teema-illasta (LINKKI) ja lisätietoja palkituista Tiedeakatemian nettisivulta (LINKKI).

Kuva: Kvanttipiiri, Aalto-yliopisto,