Suomalaisvalmistaja tavoittelee kasvua kosketusohjattavista teollisuusnäytöistä

Jättikokoisista Yeti-taulutietokoneista tunnettu Kuori tavoittelee uutta kasvua ulko- ja erikoiskäyttöön tarkoitetuista teollisuusnäyttöistä. Samalla uudeksi toimitusjohtajaksi nousee Risto Kankaanpää, jolla on aiempaa kokemusta liiketoiminnan kehitystehtävistä sekä pääomasijoittamisesta.

Uutena toimitusjohtajana Risto Kankaanpää keskittyy erityisesti teollisuusnäyttöliiketoiminnan kasvattamiseen siinä missä edellinen toimitusjohtaja, yhtiön toinen perustaja, Maria Jokelainen keskittyy tulevaisuudessa SoTe -sektorille räätälöidyn Yetitablet-liiketoiminnan kasvattamiseen.

”Olemme tiedostaneet pidempään, että pyöritämme kahta hyvin erityyppistä liiketoimintaa. Teollisuuteen kustomoitavien näyttöjen liiketoiminta tarvitsi omistautuneen johtajan yhtiön pitämiseksi yhtenä Suomen nopeiten kasvavimmista teknologiayhtiöistä.” Maria Jokelainen kertoo.

“Pystyn nyt jatkossa keskittymään vahvemmin kansainvälistyvään Yetitabletiin ja hoivasektoriin, joka on lähellä sydäntäni” lisää Maria Jokelainen.

Uuden teollisuusnäyttöliiketoiminnan missio on yrityksen mukaan tuoda modernia teknologiaa ja dataa haastaviin olosuhteisiin, joissa se ei ole aikaisemmin ollut mahdollista. Liiketoiminnan fokuksessa ovat muun muassa rakennusteollisuus, ulkomaksupäätteet, kuten parkkilaitteet, sekä mainostaulut.

Kuori saavutti viime vuonna noin neljän miljoonan euron myynnin koronapandemian vaikutuksista huolimatta. Vuonna 2015 perustettu Kuori valmistaa suuria kosketusnäyttöjä hoivasektorille ja massakustomoituja näyttöratkaisuja haastaviin olosuhteisiin.

Yhtiön kiinnostavin tuote on ollut hoivakoteihin tarkoitettu Android-pohjainen jättiruudulla varustettu seinätietokone (LINKKI).