Bosch hakee kasvua 5G-, AI- ja IoT-ratkaisuista

Autoteollisuuden tekniikkaa pääosin kehittävä Bosch saavutti viime vuonna koronaviruskriisistä ja autojen tuotannon supistumisesta huolimatta positiivisen tuloksen nopeilla leikkauksilla. Samalla yritys haki uusiutumista sähköautojen tekniikoista sekä panostuksilla tulevaisuuden AI- ja IoT-verkkoratkaisuihin. Omassa tehtaassaan yritys otti käyttöön Nokian uusinta langatonta 5G-tekniikkaa.

Tulevaisuuden liikkumiseen liittyvät teknologiat ovat yksi Boschin tärkeimmistä kasvualueista. Kestävään liikkumiseen tähtäävä Bosch on investoinut viisi miljardia euroa sähköisiin voimansiirtoratkaisuihin.

Tänä vuonna Bosch investoi 700 miljoonaa euroa sähköisen liikkumisen ratkaisuihin kuten polttokennojen kehittämiseen.  Kuluvana vuonna on tarkoitus investoida lähes 40 prosenttia viime vuotta enemmän.

Bosch uskoo autojen verkottuvan ja automatisoituvan.

Autoalan rakennemuutos vaatii myös sujuvan siirtymän. Boschin pääjohtaja Volkmar Dennerin mukaan heidän ja muiden yritysten kannalta tärkeää on kyetä tekemään siirtymä niin sujuvasti, että alan työntekijöistä pystytään pitämään kiinni.

Lisätäkseen omaa tekoälyosaamistaan yritys perusti vuonna 2017 Bosch Center for Artificial Intelligencen (B

CAI)- Lisäksi uusi, 17 000 henkilöä työllistävä Cross-Domain Computing Solutions -osasto tulee myös olemaan tärkeässä roolissa Boschin polulla AIoT-yhtiöksi.

Bosch tuottaa tekniikkaa myös sähköpyöriin.

”Uusi osasto yhdistää laite- ja ohjelmistokehityksen autoteollisuuden elektroniikka-arkkitehtuuriratkaisuja varten. Tämä on väylämme markkinalle, jonka kasvun ajurina on autoissa lisääntyvä älykkyys”, pääjohtaja Denner sanooo. Yritys kehittää AIoT-sovelluksia autojen lisäksi AIoT-ratkaisuja laajalti kaikilla liiketoiminta-aloillaan.

Boschin kehittämä uusi IoT-alusta yhdistää laitteet, anturit ja väylät, minkä lisäksi pilvi-infrastruktuuri prosessoi dataa helpommin käytettäväksi Lisäksi yrityksen tekoälyalusta mahdollistaa nopean tekoälysovellusten skaalaamisen. ”Seuraava askel on muuttaa tämä tekninen osaaminen liiketoiminnaksi”, Denner sanoo.

Bosch on jo myynyt noin kymmenen miljoonaa verkottumisominaisuuksilla varustettua sähkötyökalua, kodinkonetta ja lämmitysjärjestelmää ja määrät tulevat kasvamaan  lähivuosina voimakkaasti.

Aloituskuva: Bosch toteutti Nokian kanssa uuden langatonta 5G-tekniikkaa hyödyntävän Industry 4.o -tehtaansa Stuttgart-Feuerbachiin.