Laskenut komponenttikauppa hakee uutta nousua – pula komponenteista

Puolijohteiden jakelijakauppa kävi Euroopassa viime vuonna koronan takia heikosti alan jakeluyhteisö DMASS:n mukaan. Myös viimeinen neljännes meni vielä miinusmerkeissä, mutta kuluvalle vuodelle ennustetaan jo parempaa, kunhan koronan vaikutukset saadaan vähenemään rokotusten edetessä.

Viime vuoden Euroopan puolijohteiden jakelijakauppa päättyi 12,4 prosenttia miinukselle. Kokonaismyynti oli 7,72 miljardia euroa, jonka lisäksi tulee muiden kuin DMASS-jakelijoiden myynti. DMASS:n tilastot kattavat 80-85 prosettia alan yrityksistä.

Viimeinen neljännes oli viime vuonna parempi, sillä miinusta tuli vain 3,8 prosenttia myynnistä 1.86 miljardiin euroon. Kuluvaksi vuodeksi DMASS lupailee kasvua ja puhuu myös komponenttipulastakin.

’’Valmistajien pidemmät toimitusajat ja hinnankorotukset hallitsevat todennäköisesti vuoden 2021 alkupuoliskoa’’, sanoo DMASS:n puheenjohtaja ja Avnetin markkinointia vetävä Georg Steinberger.

”Vaikka COVID-19-pandemian toinen aalto on edelleen täydessä vauhdissa on kuljetusesteiden vuoksi vaikea saada korkean teknologian tuotteita Eurooppaan ajoissa, asiakkaiden kysyntä – erityisesti autoteollisuudessa – kasvaa voimakkaasti’’, Steinberger kertoo.

Lisää: DMASS:n puolijohteiden myyntiluvut 1-12/2020 ja 9-12/2020 (LINKKI) ja aiemmat DMASS-tilastouutiset (LINKKI) Uusiteknologia.fi:ssä.