Valmet Automotiven uusin akkutehdas tuo työtä myös Suomeen

Valmet Automotive rakentaa uusimman akkujärjestelmiä valmistavan tehtaansa Saksaan, Kirchardt Baden-Württembergin osavaltioon. Tuotannon pitäisi alkaa jo ensivuoden alkupuoliskolla. Osa uuden tehtaan akkupaketteihin liittyvästä työstä tehdään Suomessa.

Valmet Automotiven akkuliiketoiminta on kasvanut erittäin nopeasti. Yritys on valmistanut akkuja Salossa vuodesta 2019 ja rakentaa parhaillaan Uuteenkaupunkiin jo toista akkutehdasta. Kolmas tulee Saksaan lähemmäksi sopimuksen tehnyttä autonvalmistajaa.

’’Kirchardtin sijainti on erinomainen lähellä asiakkaita sekä akkujen testauskeskustamme ja suunnittelutoimintojamme Bad Friedrichshallissa, kertoo Valmet Automotiven toimitusjohtaja Olaf Bongwald.

Saksan akkutehtaan taustalla on aiemmin ilmoitettu akkujärjestelmiin liittyvä sopimus saksalaisen autonvalmistajan kanssa. jolle suomalaisyritys toimii asiakkaalle akkujen järjestelmätoimittajana. Osa akkuihin liittyvästä työstä tehdään myös Suomessa, mutta lopulliset akkupaketit kootaan lähempänä saksalaisasiakasta muun muassa logistisista syistä.

Kirchardtin akkutehtaan pinta-ala tulee olemaan noin 11 500 neliömetriä. Paikalla on jo valmiit teollisuushalli, joka muunnetaan akkutuotantoon sopivaksi. Muutostyöt tehdään yrityksen mukaan mahdollisimman pikaisesti, ja koesarjojen valmistus käynnistetään tehtaalla vuoden 2022 ensimmäisellä puoliskolla.

Valmet Automotive vahvistaa akkuliiketoimintansa asemia Saksassa parhaillaan muutenkin varsin aktiivisesti. Kirchardtin akkutehtaan rakentamisen ohella yritys laajentaa toimintaansa ja henkilöstöään myös akkujen tuotekehitykseen ja testaukseen keskittyvissä Münchenin ja Bad Friedrichshallin toimipaikoissaan. Kirchardtin tehdas vahvistaa Valmet Automotiven asemaa autoteollisuuden tier 1 -järjestelmätoimittajana.

Kuvituskuva: Valmet Automotiven akkutehdas Salossa.