Norjalainen akkukennovalmistaja tulossa Vaasaan

Norjalainen akkuvalmistaja Freyr Battery aikoo perustaa Vaasaan akkukennotehtaan. Yritys on allekirjoittanut aiesopimukset Suomen Malmijalostuksen ja Vaasan kaupungin kanssa teollisen mittakaavan akkukennoteknologian ja tuotannon kehittämisestä.

Vaasan kaupungin kanssa tehdyssä aiesopimuksessa norjalaisyritykselle on varattuna 22.7.2022 saakka yksinoikeus 90 hehtaarin (900 000 m2) tonttiin mahdollisen akkukennotehtaan rakentamista varten. Vaasan GigaVaasa-alue yhdistyy logistisesti rautatie-, maantie- ja satamaverkostoon. Myös lentokenttä sijaitsee aivan sen läheisyydessä.

’’Vaasa tarjoaa houkuttelevan sijainnin akkukennotehtaalle EU:n sisällä. Käytettävissä on paikallisia, läheltä toimitettavia raaka-aineita, runsaasti uusiutuvia energialähteitä ja jäähdytysvettä sekä ainutlaatuinen, jo olemassa oleva klusteri maailman johtavia toimittajia osaksi akkujen arvoketjua, sanoo Freyr Batteryn toimitusjohtaja Tom Einar Jensen.

Mukana projektissa on myös Suomen valtion omistama Suomen Malmijalostus, joka kaivosomistuksien lisäksi tähtää kotimaisen litiumioniakkujen arvoketjun kehittämiseen. Myös GigaVaasa on hakenut jo pitkään hankkeita akkualueen toimintojen saamista alueelleen.

Ja uusin Freyrin hanke on looginen askel Vaasan kaupunginjohtaja Tomas Häyryn mukaan viime kevään Johnsonin akkujen katodimateriaalien tehdashankkeen perään. Valtiovallan kommentin antoi elinkeinoministeri Mika Lintilä, jonka mukaan Suomeen rakennetaan määrätietoisesti vahvaa akkuekosysteemiä kansallisessa akkustrategiassamme määritellyn mukaisesti.

¨Olemme iloisia voidessamme todeta, että Vaasaan suunnitellun akkukennotehtaan perustamistyö etenee”, Lintilä sanoo. ”Tänään julkistetut suunnitelmat sopivat äärimmäisen hyvin siihen, mitä pyrimme saavuttamaan”.

”Freyerin päätös vahvistaa entisestään Suomen roolia kiinteänä osana nopeasti kasvavaa eurooppalaista akkujen arvoketjua. Hanke vauhdittaa merkittävästi innovaatioita, talouskasvua ja työpaikkojen luomista Suomessa ja sen ulkopuolella, Markku Kivistö, Business Finlandin Head of Cleantech, Invest in sanoo. 

Vaasan akkukennotehdasta suunnitteleva Freyr aikoo rakentaa vuoteen 2025 mennessä lisäksi Pohjois-Norjan Mo i Ranaan  jopa 43 gigavattitunnin akkukennotuotantokapasiteetin ja vuoteen 2028 mennessä tuotantokapasiteettia pitäisi olla  jopa 83 gigavattituntia. Se sisältää silloin myös uusien tehtaiden esimerkiksi Vaasaan suunnitellun tuotantokapasiteetin.  Tuotantolaitoksista viisi sijoittuu Pohjois-Norjan Mo i Ranan teollisuusalueelle.

Lisää: Fryer Battery (LINKKI) ja yrityksen kaikki yhteistyösopimukset (LINKKI) sekä Vaasan akkualueen edellinen Uusiteknologia.fi:n GigaVaasaa käsitellyt uutinen (LINKKI) ja muut akkutehdasuutiset (LINKKI).

Kuvituskuva: Havainnekuva tulevasta GigaVaasa -alueesta kokonaisuudessaan. Sinne  on haettu  jo pitempään ”tesla”-luokan akkutehtaita, mutta tähän mennessä isoimmat akkutehtaat ovat menneet Euroopassa Saksaan ja Ruotsiin. Lisäksi suomalaisella autonvalmistaja Valmet Automotivella on  Salossa ja Uudessakaupungissa pienemmät akkupaketteja valmistavat tuotantolinjat.

Päivitetty