Käytettyjä yrityskoneita myydään kasvavasti verkossa

Tietotekniikkaa on vuosikymmenet myyty käytettynä Suomessa, mutta viime vuosina niiden kauppa on lähtenyt uuteen vetoon kännyköiden tapaan. Yksi käytettyjä yrityskoneita myyvistä tahoista on oululainen Taitonetti jonka toimitusjohtaja Mikko Veijolan mukaan konekauppa on siirtynyt kasvavasti verkkoon.

Käytettyjä yrityskoneita kauppaavan Taitonetin liikevaihto oli kesäkuun lopussa päättyneellä tilikaudella 9,1 miljoonaa euroa (edellinen tilikausi 8,6 milj.). Myynti kasvoi erityisesti Ruotsin verkkokaupassa, jossa kasvua tuli hulppeat sata prosenttia viime tilikauteen verrattuna.

Korona siirsikin Taitonetin toimitusjohtajan mukaan käytettyjen tietokoneiden myyntiä enenevässä määrin verkkoon. ”Myymälämyynti on selkeästi laskenut verrattuna koronaa edeltävään aikaan”, kertoo Taitonetin toimitusjohtaja Mikko Veijola.

Yritys uskoo alan kasvuun ja on tehnyt isoja panostuksia muuttamalla talvella uusiin toimitiloihin Oulun Kiviniemeen. Työntekijöitä yritys on palkannut päättyneellä tilikaudella viisi lisää ja henkilökuntaa on jo reilut 30. Heidän koneet ovat leasing-käytöstä poistuneita yritystietokoneita, jotka on huollettu yrityksessä ennen myyntiään.

Taitonetissä koneet luokitellaan eri kuntoluokkiin, puhdistetaan sisältä ja ulkoa sekö kiintolevyt tyhjennetään. Niihin asennetaan Windows 10 sekä peruskäyttöön tarvittavat ohjelmat ja ajurit. Taitonetti Oy

”Saimme uusien tilojen kautta tehokkuutta parannettua ja se tulee parantamaan tulosta tulevaisuudessa. Meillä on suunnitelmissa rakentaa lisää toimitilaa nykyiselle tontille, jolloin tilat on mahdollista liki kaksinkertaistaa”, jatkaa Veijola.

Alkaneella tilikaudella on tosin uusia haasteitakin tiedossa. Toisen asteen maksuttomuus ja pelikoneiden komponenttipula on tuonut haasteita tälle syksylle.

”Toisen asteen maksuttomuus vie meiltä ison siivun myynnistä. Olimme kuitenkin jo keväällä aktiivisia ja saimme myytyä käytettyjä koneita useille lukioille’’, sanoo Veijola. Hän näkee kuitenkin, että ekologisuus on myös kuntien ja koulujen asia hankittaessa koneita lukiolaisille.

Toinen iso haaste on laajempi elo maailmanlaajuinen komponenttipula, mikä tuo haasteita tulevaan joulumyyntiin. Käytettyjen kannettavien saatavuus on komponenttipulasta huolimatta hyvä, mutta pelikoneiden näytönohjaimet ovat hankalasti saatavilla tällä hetkellä.  Yritys myi viime tilikaudella yli 6500 pelikonetta.

Komponenttipulassa on myös mahdollisuuksia. ’’Uusien kannettavien tietokoneiden saatavuus on huonontunut merkittävästi ja tämä voi avata uusia mahdollisuuksia ja herättää käyttäjissä mielenkiintoa ekologisempaan vaihtoehtoon”, päättää Veijola.

Suomessa käytettyjä tietokoneita myyvät uusien rinnalla useampi muukin yritys. Lisäksi käytettyjä Applen ja muiden valmistajien kunnostettuja kännyköitä myydään jo verkossa laajasti. Tarjontaa löytyy esimerkiksi verkon  Google-haulla ”käytetyt tietokoneet”. Tarjonnassa on pöytäkoneiden lisäksi laajalti kannettavia mikroja.

Lisää: Taitonetti (LINKKI) ja aiemmat kunnostettuja mikroja ja kännyköitä (LINKKI)  koskeneet artikkelit Uusiteknologia.fi:ssä.