Käytetty tuote käy kasvavasti kaupaksi

Uuden tuotteen sijalta  on tullut tarjolle myös käytettyä tavaraa. Esimerkiksi Applen kunnostettuja kännyköitä myy Suomessa jo Swappie, mutta  myös Power-ketju on ottanut käytetyt kännykät myyntiin muun kodintekniikan ohessa. Myös Ikea  kierrättää jo asiakkaiden vanhat tuotteet uuteen käyttöön.

Kuinka vastuullista on hankkia uusi kännykkä?

Kännyköitä ja muuta kodinelektroniikkaa hankkivat suomalaiset ovat huolissaan laitteiden lyhyestä käyttöiästä, kertoo suuriin alan laitekauppiaisiin kuuluva Verkkokauppa.com asiakaskyselysssään. Moni haluaisi korjauttaa laitteensa, mutta korjaaminen koetaan usein turhan monimutkaiseksi tai kalliiksi. Selvityksen mukaan myös käytetyt laitteet kiinnostavat entistä enemmän.

Kodeissa seitsemän miljoonaa käyttämätöntä kännykkää

Suomalaisista vain 20 prosenttia on kierrättänyt viimeisimmän älypuhelimensa, selviää pääosin Applen kännyköitä kunnostava Swappien tuoreessa tutkimuksessaan. Kodeissa on siten jopa seitsemän miljoonaa käyttämätöntä puhelinta. Uusia myydään vuosittain yli kaksi miljoonaa.

Vanhoilla kännyköilläkin voi tehdä bisnestä

Suomalainen kasvuyhtiö Swappie on todistanut, että käytetyillä kännyköillä voi tehdä kasvavaa bisnestä. Ainakin rahoittajien usko yrityksen kasvuun on kova. Uusimpana yritys on saanut 108 miljoonan euron summan vauhdittaakseen alan muutosta. Yhtiö on myös kasvattamassa voimallisesti työntekijämääräänsä vielä tämän vuoden aikana.

Suomalaisyritys tarjoaa kunnostettuja kännyköitä nyt yrityksiin

Suomalainen Swappie tarjoaa käytettyjä Applen iPhoneja verkkokaupassaan kuluttajien lisäksi myös yrityskäyttöön. Jokainen kunnostettu puhelimet on läpäissyt yrityksen 52-vaiheisen laadunvalvontaprosessin.  Yritys ostaa myös kunnostettavia puhelimia yrityksistä takaisin.

Käytettyjä yrityskoneita myydään kasvavasti verkossa

Tietotekniikkaa on vuosikymmenet myyty käytettynä Suomessa, mutta viime vuosina niiden kauppa on lähtenyt uuteen vetoon kännyköiden tapaan. Yksi käytettyjä yrityskoneita myyvistä tahoista on oululainen Taitonetti jonka toimitusjohtaja Mikko Veijolan mukaan konekauppa on siirtynyt kasvavasti verkkoon.

Kunnostetuista kännyköistä tulossa kilpailtu bisnes

Kunnostetuista kännyköistä on tulossa kilpailtu bisnes, joka kiinnostaa jo useita alan yrityksiä. Suomessa mukana on pienempien sekä operaattoreiden lisäksi Applen iPhoneihin erikoistunut Swappie ja laajemminkin käytettyä elektroniikkaa välittävä Back Market, joka aloitti Suomen toiminnot viime vuoden lopulla. 

Kännyköiden kierrätettävyydelle eco-pisteet

Eurooppalaiset teleoperaattorit luovat kännyköille uuden ekoluokituksen, joka kertoo muun muassa kuinka korjattavissa tai kierrätettävissä puhelin on laajempien ympäristövaikutusten kannalta. Suomesta mukana on teleoperaattori Telia, joka on kaupannut jo aiemmin kierrätettyjä Recycled-puhelimia. Mukana on operaattoreiden lisäksi 12 laitevalmistajaa.

Telia myymään käytettyjä kännyköitä

Telia tehostaa älypuhelinten uudelleenkäyttöä tarjoamalla asiakkaillensa mahdollisuuden hankkia hyväkuntoisia käytettyjä laitteita. Tarkistetut ja kunnostetut laitteet tulevat kahden vuoden takuulla. Pilottihanke tukee Telian maaliskuussa julkistettuja ilmastotavoitteita.