Unikielle ja Reaktorille uusia kehityskeskuksia

Suomalaiset ohjelmistoyhtiöt Reaktor ja Unikie laajentavat toimintaansa ulkomaille. Unikie perustaa uudet kehityspisteen Viroon ja Reaktor Portugaliin, johon rekrytoidaan jo uusia ohjelmistokehittäjiä.  Unikie aikoo kasvattaa Tallinnan tuotekehityspisteen parissa vuodessa yli sataan ohjelmistokehittäjään.

Reaktorin Lissabonin keskus on uusin laajennus yrityksen kansainvälisiin yksiköihin. Kaupunki on yrityksen mukaan luonteva jatkumo Reaktorin muille toimistoille Helsingissä, New Yorkissa, Amsterdamissa, Tokiossa, Tukholmassa, Turussa, Tampereella ja Seinäjoella.

”Lissabonista alkaa kansainvälisen skaalautumisemme uusi vaihe, ja lisää on tulossa”, lupaa yhtiön toimitusjohtaja Sampo Pasanen sanoo. Muiden yhtiön Euroopan-yksikköjen tapaan sinne ei palkata toimitusjohtajaa, vaan toimistoa johtaa tiimi.

Lissaboniin palkattavat uudet ohjelmistokehittäjät tekevät projekteja Reaktorin kansainvälisten asiakkaiden kanssa. ”Tulevaisuuden tietotyö ei katso maarajoja. Tälläkin hetkellä projektitiimeissämme voi olla jäseniä kolmelta mantereelta”, kuvailee Reaktorin Reaktorin kasvusta ja henkilöstön kehityksestä vastaava johtaja Nizar Jouini.

Myös  älykkäiden koneiden, autojen ja teollisuuden ohjelmistosovellusten kehittäjä Unikie laajentaa tuotekehitystä Viroon. Yritys aikoo kasvattaa Tallinnan tuotekehityskeskuksen väkeä kahden vuoden kuluessa 100 ohjelmistokehittäjään. Yhtiöllä on tällä hetkellä yli 400 osaajaa viidessä maassa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.

”Päätimme investoida Viroon, koska siellä on korkeasti koulutettua työvoimaa ja loistava ympäristö kaltaisellemme kasvuyritykselle. Uusi kehitysyksikkö Virossa tulee kasvattamaan toimintaamme ja osaamistamme merkittävästi”, kommentoi Unikie Viron johtaja Ville Ilves.

Viro on kerännyt jo aiemmin isojen autonvalmistajien kehitystoimintaa maahansa.

”Volkswagen kehittää auto-ohjelmistojaan Virossa ja myös Daimler on investoinut Viroon ”, kertoo johtaja Kaspar Kork Enterprise Estoniasta. Hän uskoo, että Viron vahva digitalisaatio, hyvä maine teknologiasektorilla ja maan investointiviraston nopea toiminta ovat syitä siihen, miksi Virosta on tullut myös Unikien uusi laajennuskohde toimintaansa.