Uusi viranomaisverkko testissä – mukana etäohjattava robottikoira

Viranomaisten välisen kriittisen viestinnän verkkoja kehittävän Priority-hankkeen viimeinen kenttätesti järjestettiin viime viikolla Oulussa Oritkarin satama-alueella sekä Stora Enson Nuottasaaren tehdasalueella. Mukana oli nopeasti pysytetyn tietoliikenneverkon lisäksi kauko-ohjattava Unitreen robottikoira.

Viime keskiviikon harjoituksessa testattiin ensisijaisesti viranomaisille suunnattuja kriittisiä viestintäratkaisuja. Tärkeänä tavoitteena oli täydentää nykyisiä kriittisiä puhe- ja viestipalveluja laajakaistan dataominaisuuksilla hyödyntämällä kaupallisia 5G-verkkoja.

Kenttätestin alkutilanteessa satama-alueella tapahtui myrkkyvuoto. Trukki oli törmännyt konttiin ja alueella olevat anturit reagoivat myrkkykontin vuotamiseen ja antoivat hälytyksen hätäkeskukselle. Harjoituksessa pelastusviranomaiset loivat onnettomuuspaikalle nopeasti oman paikallisen verkon taktisten tukiasemien avulla. Näin taattiin rajatulla alueella rajatulle joukolle laadukas, jolla voidaan varmistaa esimeriksi riittävä videon välityskyky ja siten tehostaa operatiivista toimintaa sekä eri viranomaisten välistä yhteistyötä.

Harjoituksessa hyödynnettyyn Unitreen robottikoiraan oli liitetty lämpökamera. Kuvaaja: Marika Hautala / Centria

Kehityshankkeen kahdessa aiemmassa kenttätestissä oli testattu ja tutkittu verkon tuomista ja luomista onnettomuuspaikalle (mellakkatilanteeseen) sekä maaseutuympäristöön. Kenttätesteissä hyödynnettiin paikallisesti rakennettua 5G-verkkoa sekä uusia viestintäratkaisuja ja dronejen käyttöä tilannekuvan luomisessa ja tiedon välittämisessä reaaliaikaisesti kunkin viranomaisen ja pelastustoimijan omiin laitteisiin. Rajatun alueen verkon pystytys vie vain varttitunnin.

’’Kenttätesteissä opittiin, että etäohjauksen kannalta on tärkeää taata pienet viiveet sekä kattava verkon peitto operaatioalueella. Kenttäteissä saatiin rakennettua toimiva järjestelmä suuronnettomuustilanteisiin’’, sanoo Centria-ammattikorkeakoulun TKI-päällikkö ja langattoman tietoliikenteen asiantuntija Marjo Heikkilä.

Ratkaisuja voidaan käyttää myös maa- ja metsätaloudessa laajakaistayhteyden varmistamiseksi syrjäisillä alueilla. ’’Seuraavaksi uskomme, että kumppaniyritykset edelleen jalostavat ratkaisuja tuotekehityksessään’’, täydentää Oulun yliopiston langattoman tietoliikenteen tutkimuskeskuksen (CWC) tutkimuspäällikkö Harri Posti. Hänen mukaansa aihe on kansainvälisesti kiinnostava ja odotamme positiivista vaikutusta myös kumppaneidemme vientiliiketoimintaan,

Taustaa: Oulun yliopiston koordinoiman Priority-hankkeen konsortioon kuuluu tutkimuskumppaneina VTT, Centria-ammattikorkeakoulu, Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Turun ammattikorkeakoulu. Lisäksi mukana on 15 yritystä ja viranomaisia. Hankkeen yhteistyötahoja ovat Airbus, Agco, Bittium, Digita, Exfo, Goodmill, Keysight, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Puolustusvoimat, Pelastustoimi, Elisa, Erillisverkot, Fairspectrum, Verkotan sekä Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto. Priority on osa Business Finlandin Digital Trust -ohjelmaa. Projekti päättyy kuluvan vuoden lopussa.

Päivitetty