Etteplanille uusi ohjelmisto- ja sulautetun ryhmän johtaja

Suunnitteluyritys Etteplan on nimittänyt ohjelmisto- ja sulautetut ratkaisut -alueen uudeksi vetäjäksi tietotekniikan diplomi-insinööri Tero Leppäsen. Hänestä tulee myös Etteplanin johtoryhmän jäsenen.

Uudeksi ohjelmisto- ja sulautetun alueen johtajaksi nimitetty Tero Leppänen on työskennellyt Etteplanissa jo vuodesta 2016 useissa johtotehtävissä, viimeksi Testaus- ja tuoteverifikaatio -yksikön johtajana ja Ohjelmistot ja sulautetut ratkaisut -palvelualueen johtoryhmän jäsenenä.

Tero  Leppänen aloittaa uudessa tehtävässään 3.1.2022 ja raportoi Etteplanin toimitusjohtaja Juha Näkille.

Leppänen siirtyi Etteplaniin jo vuonna elektroniikkasuunnitteluun keskittyneen Espotelin yritysoston myötä, aiemmin hän on työskennellyt myös Efore Oyj:ssä.

Leppäsen nimityksen taustalla on, että Etteplanin nykyinen ohjelmistot ja sulautetut ratkaisut -palvelualueen johtaja Tom Leskinen lopettaa yrityksessä.