Terrafamen akkutoiminnoille uusi johtaja

Kaivosyhtiö Terrafamen hallitus on nimittänyt DI Mikko Rantaharjun yhtiön akkukemikaaliliiketoiminnan ja uraanioperaatioiden johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi elokuusta alkaen. Hän raportoi Terrafamen toimitusjohtajal Antti Koulumiehelle.

Patrian toimitusjohtaja vaihtuu

Suomalais-norjalaisen puolustuskonserni Patrian toimitusjohtaja Esa Rautalinko päättää toimitusjohtajakautensa yhtiössä. Uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty KTM, KTT Panu Routila, joka on toiminut myös Patrian hallituksen puheenjohtajana.

Teknologiateollisuudelle uusi vetäjä

Teknologiateollisuus-järjestön nykyinen toimitusjohtaja Minna Helle siirtyy huhtikuun alussa Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) toimitusjohtajaksi. Uudeksi  toimitusjohtajaksi on nimitetty 1.3.2026 alkaen Taina Susiluoto.

Uusi vetäjä Suomen Microsoftille

Suomen Microsoftin toimitusjohtajaksi on nimitetty 23.9.2025 alkaen Teemu Vidgrén. Hän on toiminut Microsoftilla jo vuodesta 2012 ja viimeksi operatiivisena johtajana sekä heinäkuusta alkaen myös yhtiön vt. toimitusjohtajana.

Hyppönen konsultoimaan Elisaa

Mikko Hyppönen on palkattu Elisan johtavaksi kyberturvaneuvonantajaksi. Tehtävä on osa-aikainen ja Hyppönen jatkaa myös droonien valvontatekniikkaa valmistavan Sensofusionin tutkimusjohtaja. Hyppönen toimi ennen nykyisiä tehtäviä F-Secure-yrityksen tietoturva-asiantuntijana ja puhujana.

Latausyritys Kempower vaihtaa vetäjää

Sähköautojen latauslaitteita valmistavan Kempowerin hallitus on nimittänyt kesäkuun alusta yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi Bhasker Kaushalin Tomi Ristimäen päätettyä erota tehtävästään. Kaudhal vetää tällä hetkellä Sensitech-liiketoimintaa yhdysvaltalaisessa Carrier Corporationissa.

VTT:lle uusi toimitusjohtaja

Valtion tutkimuskeskus VTT:n toimitusjohtajaksi on nimitetty tekniikan tohtori Kalle Härkki elokuusta lähtien. Nykyinen toimitusjohtaja Antti Vasara on siirtymässä kesäkuun lopussa yhtiön ulkopuolelle muihin tehtäviin.

Biittiumin terveysyksikölle uusi vetäjä

ululaisen Bittiumin lääkintälaitteisiin erikoistunut Medical-ryhmä saa uuden vetäjän toukokuusta alkaen. KTM Niina Huikuri siirtyy nykyisen Laura Kauppisen tilalle  Askel Healthcare Oy:n kaupallisen johtajan tehtävästä. Samalla Huikuri  nousee Bittiumin johtokuntaan.

Business Finlandille uusi pääjohtaja

Business Finlandin uudeksi pääjohtajaksi on nimitetty syyskuusta alkaen oikeustieteen kandidaatti, Master of Science, Lassi Noponen viideksi vuodeksi. Nykyinen pääjohtaja Nina Kopola jatkaa kautensa eli elokuun loppuun asti.

Uusi vetäjä sulautettujen ratkaisujen Unikielle

Tamperelaisen sulautettujen ohjelmistojen Unikien toimitusjohtajaksi on nimitetty DI Juha Ala-Laurila samalla kun nykyinen toimitusjohtaja ja yrityksen perustaja Seppo Kolari keskittyy vetämään yrityksen Yhdysvaltojen myyntiä hallituksen jäsenenä.