ERC-tutkimusrahaa sähköä tuottavan materiaalin kehittämiseen

Oulun yliopiston apulaisprofessori Yang Bai on saanut Euroopan ERC Starting Grant -rahoituksen kautta 1,5 miljoonaa euroa uuden sähköä tuottavan materiaalin kehittämiseen. Nimensä mukaisesti rahoitus on tarkoitettu uransa alussa nuorille tutkijoille, jotta he voivat perustaa oman tutkimusryhmänsä ja keskittyä syventämään tutkimustaan.

Oulun yliopiston apulaisprofessori Yang Bai työskentelee Mikroelektroniikan tutkimusyksikössä ja on erikoistunut energiankeruuseen sekä uusiin toiminallisiin materiaaleihin. Hän käyttää 1,5 miljoonan euron rahoituksen Unify-projektiinsa, jonka tarkoituksena on luoda täysin uusi sähköä tuottava materiaali eli tarkasti ottaen ”Parhaiden pietsosähköisten ja aurinkosähköisten ominaisuuksien yhdistäminen yhdessä fotoferrosähköisessä materiaalissa”.

Apulaisprofessori Yang Bai, Oulun yliopisto

Taustalla on, että pietsosähköiset komponentit muuttavat energiaa kineettisen ja sähköisen muodon välillä, kun taas aurinkosähköiset materiaalit vaihtavat valon energiaa sähköksi. Molempia tekniikoita käytetään laajasti esimerkiksi nykyaikaisessa energiankeruussa, älykkäissä sensoreissa, lääketieteessä, auto- ja avaruusteollisuudessa.

’’Näiden  ei ole uskottu pystyvän saavuttamaan huippusuorituskykyä samanaikaisesti ja samassa komponentissa. Me korvaamme erilliset komponentit yhdellä, joka koostuu vain yhdestä materiaalista, mikä on materiaalitutkimuksen alueella mullistavaa”, kertoo apulaisprofessori Yang Bai.

Elektroniikkalaitteet ja komponentit pienenvät koko ajan ja samalla tärkeää on minimoida energiakulutusta, jopa pyrkimys laitteissa niiden energiaomavaraisuuteen.

Siksi eri puolilla tutkitaan sähköä tuottavia materiaaleja. Oulussa apulaisprofessori Yang Bai on ryhmässä, joka on jo pitkään kehittänyt jo erilaisia energiaa kerääviä materiaaleja ja rakenteita. Jonain päivänä ne voivat mahdollistaa myös lähes kokonaan patterittoman maailman, kun laite kerää energian valosta, ilmasta, lämmöstä ja liikkeestä automaattisesti.

Uuteen energiamateriaaliin liittyy myös elektronisen ihon kehittäminen, jota Oulun yliopiston Mikroelektroniikan tutkimusyksikössä tehdään. 

Kuvituskuva: Oulun yliopisto