Suomi osti jo kodit täyteen uusinta viihde-elektroniikkaa – näissä laskua

DVBT2 Televisio Samsungilta. toimiikotelevisiosi.fi

Kodintekniikka myynti kääntyi viime vuoden viimeisellä neljänneksellä laskuun. Kodin isojen koneiden lisäksi viihde-elektroniikan myynti laski 2020  vuoden jälkeen ja se painoi koko vuoden kehitystä alaspäin. Pelkästään kännyköiden myynti laski vuoden lopulla kappalemäärissä 8,1 prosenttia, kertoo GfK:n ja maahantuojien uusimmat tiedot.

Viime vuonna koko viihde-elektroniikan myynti laski 10,6 prosenttia vuoden 2020 huippulukemista, ja vuoden viimeinen kvartaali jäi peräti 18,2 prosenttia miinukselle.

Televisioiden kohdalla kasvua nähtiinkin GfK:n kokoamissa tilastoissa vain kaikkein suurimmissa, 75-tuumaisissa ja sitä suuremmissa kuvaruuduissa. Äänentoistolaitteissa harvoja myyntiään nostaneita tuo olivat televisioiden pariksi ostetut soundbar-kaiuttimet ja etätyökuulokkeet.

Matkapuhelimien myynti laski vuoden lopulla myös kappalemäärissä mitattuna 4,2 prosenttia, mutta keskihinnan nousu (4,4 %) piti kaupan arvon suunnilleen vuoden 2020 tasolla. Siirtyminen 5G-tekniikkaan oli vuoden 2021 vahvin trendi korkeampine hintoineen nosti varmaan keskihintaa muutamilla kymmenillä euroilla.

Uutena alueena kuntoilijoiden älykellojen kysyntä jatkui vilkkaana. ’’Vuoden viimeisellä neljänneksellä myytiin 35 prosenttia vuoden kappalemääräisestä volyymista’’, kertoo ETK ry:n elektroniikkajaoston puheenjohtaja Markus Nummisalo.

Positiivista myyntikehitystä piti elektroniikassa yllä koronan kotoilun ansiosta pelaaminen ja myös pöytätietokoneet nostivat kodin tietotekniikan myynnin hienoiseen kasvuun. Silti vaikka koko vuosi ylsi 0,4 prosenttia plussalle, tietotekniikan myynti kääntyi tilastojen mukaan viimeisellä kvartaalilla 6,1 prosentin laskuun.

Näyttöjen ja kannettavien tietokoneiden laskeva trendi jatkui, mutta pöytäkoneet lisäsivät suosiotaan varmaan uusien pelikoneiden ansiosta. Tilastojen mukaan pelikoneita ostettiinkin edellisvuotta enemmän sekä kannettavina että pöytämalleina, ja pelinäytöt kävivät nekin myös hyvin kaupaksi.

Vuosia vaikeuksissa ollut kamerakauppa päättyi nyt hienoisen kasvuun, mutta siinäkin viimeinen kvartaali jäi lopulta reilusti miinukselle. Kameroiden myynti kasvoi viime vuonna 1,4 prosenttia.

Uusimpien tilastojen mukaan suosiotaan menettivät lähes kaikki kameratyypit. Ainoastaan peilittömät kinokoon järjestelmäkamerat kasvoivat myynnin arvossa mitattuna sekä koko vuonna että vuoden viimeisellä neljänneksellä.

Taustaa: Elektroniikan Tukkukauppiaat ETK ry:n jäsenyritykset harjoittavat kulutuselektroniikkatuotteiden ja kodinkoneiden valmistusta, maahantuontia ja tukkukauppaa.

Kuvituskuva: Samsung