Vanhoilla kännyköilläkin voi tehdä bisnestä

Suomalainen kasvuyhtiö Swappie on todistanut, että käytetyillä kännyköillä voi tehdä kasvavaa bisnestä. Ainakin rahoittajien usko yrityksen kasvuun on kova. Uusimpana yritys on saanut 108 miljoonan euron summan vauhdittaakseen alan muutosta. Yhtiö on myös kasvattamassa voimallisesti työntekijämääräänsä vielä tämän vuoden aikana.

Kunnostettujen Applen iPhone-puhelinten kauppaa tekevä Swappie aikoo rahoituksen turvin edistää älypuhelinten kiertotaloutta suuren yleisön keskuudessa. Käytettyjen ja kunnostettujen älypuhelinten kokonaismarkkinan ennustetaan kasvavan 10,23 prosentin kasvuvauhtia vuodesta 2022 vuoteen 2027.

”Kunnostettujen älypuhelinten markkinamahdollisuudet ovat valtavat. Euroopan älypuhelinmarkkina on kokonaisarvoltaan noin 100 miljardia euroa. Käytetyt tai kunnostetut puhelimet muodostavat siitä tällä hetkellä vain 10 prosenttia. Kaikista käytetyistä puhelimista myyntiin tulee nyt ainoastaan 25 prosenttia, joten alalla on valtava kasvupotentiaali”, kertoo Swappien operatiivinen johtaja Emma Lehikoinen.

Kuva: Swappie

Swappien viimeisintä rahoituskierrosta johti Verdane ja mukana olivat lisäksi aiemmat sijoittajat Lifeline Ventures, Inventure, Reaktor Ventures, TESI ja Telia Ventures. Kierrosta tuki myös ulkopuolinen rahoittaja Danske Bank Growth.

Edellinen Series B -kierros tuotti Swappielle 40,6 miljoonan dollarin (35,8 miljoonan euron) rahoituksen kesäkuussa 2020. Tuorein rahoituskierros nostaa näin Swappien kokonaisrahoituksen yli 171 miljoonaan dollariin (149 miljoonaa euroa).

Swappie on vuonna 2016 Suomessa perustettu kauppapaikkayhtiö, joka ostaa, kunnostaa sekä myy netissä käytettyjä Applen iPhone-puhelimia. Yhtiöllä on kännyköiden huoltotehtaat Suomen lisäksi Virossa. Lisäksi yrityksen tarkoitus on kasvattaa vuoden loppuun mennessä  työntekijämääräänsä 1200:sta 2200:een.

Lisää: Aiemmat kunnostettuun elektroniikkaan liittyvät uutiset Uusiteknologia.fi:ssä (LINKKI1, LINKKI2 ja LINKKI3).

Kuva: Swappie