Nokia kasvatti panoksiaan tutkimukseen – kasvua erikoisverkoissa

Nokian ensimmäisen neljänneksen liikevaihto kasvoi 5,3 miljardiin euroon erityisesti kiinteiden ja merenalaisten verkkojen osalta sekä pilvi- ja verkkopalveluissa. Silti esimerkiksi komponenttipula verotti matkapuhelinverkot-liiketoimintaryhmää, joka laski neljä prosenttia. Tutkimukseen yritys laittoi alkuvuonna runsaat miljardi euroa.

Nokian ensimmäistä neljännestä varjosti monen muun suuryrityksen tavoin Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Toimitusjohtaja Pekka Lundmarkin mukaan jo hyökkäyksen alkumetreiltä lähtien Nokialle on ollut selvää, ettei yritys voi jatkaa toimintaamme Venäjällä.  Nokia kertoi huhtikuun alussa vetäytyvänsä Venäjältä kuitenkin siten, että Nokia pystyy tarjoamaan asiakkaillemme tarvittavaa tukea verkkojen ylläpitämiseksi vetäytymisprosessin ajan.

Toimitusjohtaja Pekka Lundmark, Nokia

Lundmarkin mukaan kysyntä markkinoilla on edelleen voimakasta toimitusketjujen pullonkauloista eli käytännössä komponenttipulasta ja muusta logistisista ongelmista huolimatta. Nokian koko alkuvuoden liikevaihto jäikin prosentin alle viime vuoden vastaavasta.

Nokia oli nyt listannut riskeihin muun muassa kykynsä hankkia tiettyjä vakiokomponentteja, kuten puolijohteita, ja niiden kustannukset sekä häiriöt maailmanlaajuisessa toimitusketjussa monien taloudellisten ja meneillään olevan Venäjän ja Ukrainan sodan lisäksi.

Myös tutkimuspanostukset nähtiin apuna riskiarvioissa. Nokian kasvattikin alkuvuonna 5G- ja muitakin tutkimus- ja kehitysinvestointeja kahdeksalla prosentilla viime vuoden vastaavasta.

Kehitystulosten hyödyntäminen lisensoimalla jäi kuitenkin aiempaa pienemmäksi, koska tietyt patenttisopimukset ovat uusimisvaiheessa. Patenttisalkkumme on kuitenkin Lundmarkin mukaan edelleen vahva ja hän odottaa lisenssitulojen palaavan vuositasolla aiemmin ilmoitettuun 1,4–1,5 miljardiin euroon.

Nokian pilvi- ja verkkopalvelut -liiketoimintaryhmän liikevaihto kasvoi myös hyvin 5G-ydinverkkojen kysynnän siivittämänä. Nokian tulos kasvoi tammi-maaliskuussa 583 miljoonaan euroon viime vuoden vastavasta 551 miljoonasta eurosta.

Lisää: Nokian 1Q/2022-tulosesitys (LINKKI, pdf) ja tulostiedote (LINKKI, pdf)

Päivitetty