Eurooppa valitsi USB-C-latausliitännän – käyttöön vasta 2024

Euroopassa vaaditaan vuoteen 2024 mennessä latausliittimeksi kannettavassa elektroniikassa USB-C-liitäntä.  Kaikki syksystä 2024 myytävät kännykät, tablettitietokoneet ja kamerat on voitava ladata USB-C-latureilla. Ellei sitten langaton lataaminen tee koko liitännän turhaksi. Myös pikalataamisen nopeus tullaan harmonisoidaan, lupaa Euroopan parlamentti.

Alustava sopu radiolaitedirektiivin uudistuksesta tarkoittaa, että tiettyjä elektroniikkalaitteita ladataan jatkossa samalla laturilla. Uudistus on osa EU:n pyrkimystä parantaa tuotteiden, erityisesti elektroniikan, kierrättämistä ja helpottaa vakioratkaisulla myös kuluttajien elämää. Uusilla säännöillä halutaan varmistaa, ettei kuluttaja enää tarvitse hankkia aina uutta laturia ja johtoa aina ostaessaan uuden laitteen, ja että samalla USB-C-laturilla voi ladata kaikkia pieniä ja keskisuuria laitteita.

Kannettavien tietokoneiden tulee olla myös uusien sääntöjen mukaisia reilun kolmen vuoden päästä sääntöjen voimaan astumisesta. Samalla pikalataamisen nopeus harmonisoitaisiin laitteille, jotka tukevat sitä, jotta lataaminen on yhtä nopeaa kaikilla yhteensopivilla laitteilla.  Myös langattoman lataamisen uskotaan yleistyvän. Euroopan komissio voikin säätää langattomien lataamisratkaisujen yhteensopivuudesta ns. delegoiduilla asetuksilla.

Vaikka latausliitäntäehdotus on jo varma niin Euroopan parlamentin ja neuvoston pitää se virallisesti hyväksyä kesätauon jälkeen. Tämän jälkeen direktiivi julkaistaan EU:n virallisessa lehdessä, jonka jälkeen kahden vuoden siirtymäajan jälkeen kaikkien uusien laitteiden on käytettävä USB-C-Liitäntää. Näin myös Apple ehtii vaihtaa tulevissa laitteissa lightning-liitännän USB-C:n tai siirtyä kokonaan langattomaan lataukseen.

Parlamentti ja sen sisämarkkinavaliokunta ovat ajaneet kannettavan elektroniikan yleislaturipäätöstä jo kymmenen vuoden ajan. Komissio julkaisi ensimmäisen lakiehdotuksen viime syyskuussa, joten kovin pitkään on Euroopan unionilta mennyt latausliitännän päättämisessä. Toki alkuun odotettiin markkinoiden hoitavan asian. mutta varsinkin Apple on halunnut pitäytyä omassa standardissaan.

Lisää: Aiemmat EU:n USB-C-lataushankkeeseen liittyneet uutiset ja jatkolinkit (LINKKI) sekä EU:n latausliitäntään liittyvä direktiiviehdotus (LINKKI,pdf).

Kuvat:  European Union / EP / Alexis Haulot