Superkone LUMI pääsee kohta tositoimiin – video avajaisista

Uutta eurooppalaisen EuroHPC-yhteisyrityksen omistamaa esi-eksaluokan LUMI-supertietokonetta juhlittiin maanantaina Kajaanissa. Käytännön tuotantokäyttö on vielä edessä kun kone saa lisää rautaa ja ohjelmistotukea ympärilleen.

Entiseen paperitehtaaseen sijoitettu EuroHPC-yhteisyrityksen superkone on ensimmäinen esi-eksaluokan superkone ja tällä hetkellä tehokkain Euroopassa. Se tulee tarjoamaan tutkijoille aiempaa tehokkaamman työkalun  säätieteen lisäksi esimerkiksi uusimman tekoäly- sekä kvanttiteknologian kehittämiselle. Osa koneen resursseista kohdennetaan yrityskäyttöön.

Viidennes LUMI:n kapasiteetista on kohdennettu yrityksille, joille avautuu näin mahdollisuus käyttää tutkimus- ja kehitystyössään aivan uudenlaisia suurteholaskennan menetelmiä ja synnyttää näin uusia innovaatioita, sanoo CSC:n toimitusjohtaja Kimmo Koski.

Kajaanin LUMIn omistaa EuroHPC-yhteisyritys, ja sitä isännöi 10 maan konsortio, jolla on pitkät perinteet ja tietämys tieteellisestä laskennasta. Käytännössä konetta operoi valtiollinen CSC superlaskentakeskus.

LUMI-supertietokone. Kuva: Pekka Agarth.

Uuden superkoneen laskentateho perustuu pääosin suureen määrään grafiikkaprosessoreita eli GPU-prosessoreita. Ne soveltuvat erityisen hyvin erilaisten tekoälyn menetelmien, etenkin syväoppimisen käyttöön.

Lisäksi suurteholaskennan ja kvanttilaskennan yhdistäminen vahvistaa kvanttiekosysteemin houkuttelevuutta.  LUMI onkin yhdistetty jo onnistuneesti kahteen kvanttitietokoneeseen: ruotsalaiseen Chalmers/Wallenberg Centre for Quantum Technology QAL 9000 – ja Suomen ensimmäiseen, VTT:n operoimaan Helmi-kvanttitietokoneeseen.

Runsaasta energiankulutuksestaan tunnettujen supertietokoneiden joukosta LUMI erottuu myös ympäristöä säästävillä ratkaisuillaan.  Sille myönnettiin jo loppuvuodesta 2021 palkinto parhaasta kestävän kehityksen innovaatiosta suurteholaskennan alalla ja se sijoittui kolmanneksi toukokuussa 2022 julkistetulla supertietokoneiden Green500-listalla. Käyttösähkö tuotetaan vesivoimalla ja hukkalämpö syötetään Kajaanin kaukolämpöverkkoon.

Lisää: Suomalaisia super- ja kvanttitietokoneita käsittelevät aiemmat artikkelit Uusiteknologia.fi:ssä (LINKKI) ja Kajaanin koneen  vihkiäistiedote 13.6.2022 (LINKKI) sekä video 13.6.2022 LUMI-koneen virallisista avajaisista (LINKKI).