Pehmorobotit tarttuvat esineisiin paineilman avulla

Tampereen yliopiston Luonnon inspiroimien materiaalien ja robotiikan -tutkimusryhmä on valmistanut paineilmalla toimivia venymäantureita, joiden avulla kaikki pehmorobotin eri komponentit voidaan toteuttaa paineilmalla jopa ilman elektroniikkaa.

Uusilla paineilmalla toimivilla antureilla pehmorobotit pystyvät aistimaan ilman ainuttakaan sähköistä komponenttia. Antureilla ne havaitsevat kohteensa muodon ja pystyvät tarttumaan poimittavaan kappaleeseen automaattisesti. Tulevaisuudessa robotteja voidaan käyttää elektroniikalle haastavissa olosuhteissa, esimerkiksi voimakkaassa säteilyssä tai magneettikentässä.

Tamperelaistutkijat valmistivat pieniä vain satoja mikrometrejä leveitä kanavia pehmeään kumimaiseen materiaaliin ja mittasivat ilman virtausvastuksen muutosta, kun anturia venytettiin tai taivutettiin. He osoittivat, että antureiden avulla poimimisrobotti pystyy havaitsemaan poimittavien kappaleiden muodon ja sulkeutumaan automaattisesti, kun se tuntee kappaleen kourassaan. Tätä voidaan hyödyntää esimerkiksi valmistuslinjoilla, joissa voi olla monia erimuotoisia kappaleita.

’’Anturit ovat pehmeitä ja ne on valmistettu kokonaan yleisesti pehmoroboteissa käytetystä pehmeästä ja venyvästä silikonista, joten ne voidaan valmistaa robottien kanssa samassa prosessissa. Tämä poistaa pehmorobotin valmistusprosessista vaiheen, jossa sähköiset tai optiset anturit integroitaisiin robottiin’’, tutkijatohtori Anastasia Koivikko kertoo.

Tutkijoiden mukaan tulevaisuudessa kokonaan paineilmalla toimivia ja elektroniikattomia robotteja voidaan käyttää haastavissa olosuhteissa, jotka hajottaisivat elektroniikan. Tällaisia olosuhteita voisi olla esimerkiksi voimakas säteily avaruudessa tai magneettikuvauslaitteet lääketieteessä.

Lisää: Integrated stretchable pneumatic strain gauges for electronics-free soft robots, Communications Engineering -lehti 29.6.2022 (LINKKI).

Kuvituskuva: Vilma Lampinen/Tampereen yliopisto