Uudet teknologiat vetävät yrityksiä Suomeen

Suomi on viime aikoina profiloitunut uusimman ICT-tuotantokehityksen tekijämaana, jossa tutkitaan teknologioita 6G:stä tekoälyyn. Suomessa toimii jo nyt lähes 800 ulkomaisomisteista informaatio- ja viestintäalan (ICT) yritystä, kertoo uusia investointeja Suomeen houkuttelevan Invest in Finland.

Eniten ICT-alan yrityksiä on tullut Suomeen Yhdysvalloista ja Ruotsista. Viiden kärjessä ovat myös Norja, Iso-Britannia ja Saksa, tosin huomattavasti kärkikaksikkoa maltillisimmilla luvuilla.

Viime vuonna Suomeen suuntautuneista uusista suorista sijoituksista yli kolmasosa oli juuri informaatio- ja viestintäalan yrityksiä. Suomen ekosysteemit houkuttelevia Invest in Finlandin mukaan alan kansainvälisille yrityksille, jotka haluavat toteuttaa uusia tuotekehityksen toimintamalleja.

’’’Suomen vahvuuksiin ICT-toimialalla kuuluvat erinomaiset teknologiapartnerit kuten VTT ja monet alallaan mainetta saaneet kasvuyritykset. Esimerkiksi saksalainen Schaeffler on julkisesti kiittänyt suomalaista toimintamallia, Invest in Finlandin ICT-toimialan vastaava Janne Kari toteaa.

Suomi ei kilpaile hänen mukaansa informaatio- ja viestintäalan investoinneista Kaakkois-Aasian kustannustasoltaan halvempien maiden kanssa, vaan on profiloitunut voimakkaasti laadukkaan ja vaativan tuotantokehityksen tekijämaana.

Suomalaiset firmat ovat edelläkävijöitä esimerkiksi langattomien esimerkiksi tulevan 6G-teknologioiden kehittämisessä ja tekoälyssä, jonka tiimoilta on paljon sovelluksia, mutta samalla alan osaajapula on kova.

Suomessa eniten ICT-investointeja on vuosien varrella sijoittunut kappalemääräisesti Uudellemaalle (noin 67  prosenttia kaikista investoinneista), mutta myös Pohjois-Pohjanmaa, Pirkanmaa ja Varsinais-Suomi ovat keränneet toimialan kansainvälisiä investointeja.

’’Tampere, Oulu, Salo-Turku ja Joensuu ovat esimerkkejä vahvoista ICT-alueista pääkaupunkiseudun ulkopuolella’’, Invest in Finlandin Janne Kari listaa. Niistä vahvuuksia ovat olleet muun muassa Oulussa langaton osaaminen, kuten 5G ja 6G on vahvaa, Tampereella puolestaan kuvantamisen, älykkäiden työkoneiden ja tulevaisuuden autojen ekosysteemit.   Kvanttilaskennan ekosysteemi on puolestaan keskittynyt Invest in Finlandin Janne Karin mukaan pääkaupunkiseudulle ja Joensuussa on puolestaan on vahvaa fotoniikan osaamista.

Kuvituskuva: Shutterstock