Avaruus- ja paikkatiedon osaamiskeskus Suomeen

Pohjoisamerikkalainen IT- ja konsultointiyhtiö CGI perustaa Suomeen uuden avaruus-, satelliitti- ja paikkatietoon liittyvän osaamiskeskuksen- Samalla Suomessa käynnistetään uuden osaamiskeskuksen perustamiseen liittyvät rekrytoinnit. Väkeä tarvitaan jopa yli sata uuden keskuksen pyörittämiseen.

CGI:n Suomen Space & Geo -niminen osaamiskeskus (Center of Excellence) tulee erikoistumaan juuri uusimpien avaruusteknologioiden ja satelliittidatan hyödyntämiseen niin yritysten kuin yhteiskunnankin tarpeisiin. Siinä syntymässä oleva Galileo-satelliittipaikannus on tärkeällä sijalla.

Galileo-paikannussatelliitti. Kuva: ESA

”Eurooppalaisen Galileo-hankkeen realisoituminen uusina palveluina, pilviteknologioiden kypsyminen sekä edistyneen analytiikan ja tekoälyn kehitysharppaukset ovat yhtälö, joka avaa paljon uusia mahdollisuuksia satelliittidatan hyödyntämiseen”, vakuutta myöös CGI:n uuden Space & Geo -osaamiskeskuksen johtaja Miika Salo.

Käynnistysvaiheessa CGI:n uuteen keskukseen tulee noin 70 asiantuntijaa, mutta tavoitteena on kasvattaa väkimäärä yli 100 henkilöön. Kansainvälisesti yritys on jo pitkään toiminut alueen kumppanina muun muassa Euroopan avaruusjärjestön (ESA) hankkeissa, USA:n hallinnolle sekä asevoimille sekä turvallisuustoimijoille ja ympäristöviranomaisille eri puolilla maailmaa.

Ensimmäisen avaruusprojektinsa CGI toteutti vuonna 1974 ja on sen jälkeen ollut mukana hankkeissa, joiden piirissä on yli 1 000 avaruussatelliittia. CGI:llä on 2 500 avaruus- ja siihen liittyvien alojen asiantuntijaa. Suomessa CGI työllistää kaikkiaan yli 3 800 henkilöä 17 paikkakunnalla ja maailmanlaajuisesti 90 000. Yritys on listattu Toronton sekä New Yorkin pörsseissä.

Kuvituskuva: CGI