Entiseen kaivokseen aurinkovoimala – 120 000 paneelia

Nivalaan Hituran kaivokselle sekä Pyhäjärven Callioon rakennetaan paneeliteholtaan 75 megawatin aurinkopuistot käytöstä poistetuille kaivosalueille. Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt hankkeelle Next Generation EU -avustusta 12,1 miljoonaa euroa hankkeen toteuttamiseksi.

Jättimäinen aurinkovoimalahanke sisältää kahden aurinkopuiston rakentamisen yhteensä noin 160 hehtaarin alueelle. Alueen koko vastaa esimerkiksi noin 220 jalkapallokenttää.  Puistot tulevat koostumaan noin 120 000 kaksipuoleisesta aurinkopaneelista.

Aurinkopuistot ovat teholtaan 75,42 megawattia, ja ne tuottavat yli 66,1 GWh:n verran aurinkosähköä vuosittain. Aurinkopuistojen yhteyteen rakennetaan yhteensä 7,5 megawatin sähkövarastot.

Koko hankkeen kokonaisbudjetti on noin 61 miljoonaa euroa, johon Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt 12,1 miljoonan euron elpymis- ja palautumissuunnitelman mukaisen tuen, joka on ehdollinen Euroopan komission hyväksynnälle.

Hankkeen suunnittelusta ja toteutuksesta vastaavat Skarta Energy sekä Solarigo Systems, jotka ovat perustaneet hankeyhtiön Callio-Hitura Solarpark Oy hankkeen toteuttajaksi. Hanketta on valmisteltu yhteistyössä Pyhäjärven kaupungin ja Pyhäsalmi Mine Oy:n kanssa Calliossa ja Nivalan kaupungin ja Hituran kaivosalueen omistajan kanssa Nivalassa.

Lisäksi keväällä 2022 Skarta Energy, Solarigo sekä Lumme Energia solmivat yhteistyösopimuksen, jonka tavoitteena on rakentaa tuhannen megawatin aurinkovoimalamäärän vuosikymmenen loppuun mennessä Pohjoismaihin.

Kuvituskuva: Solarigo Systemsin Nurmoon toteuttama viiden megawatin paneeli kenttä Atrian tehtaalla. Uusi Nivalaan ja Pyhäjärvelle tuleva voimala-alue tulee olemaan vielä 15 kertaa suurempi. Kuva: Solarigo Systems.