Täysmusta polypiipaneeli katolle

Aurinkoenergian yritys 1Komma5° tuo Suomeen rajoitetun erän saksalaisen Wackerin täysmustia aurinkopaneeleja. Ne ovat valmistettu  ylimmän puhtausasteen polykristallipiistä. Vastaavaa tuotetta ei heidän mukaansa ole Suomessa tällä hetkellä tarjolla. 

Suomeen tulossa 10 miljardilla eurolla lisää aurinkoenergiaa

Alkuvuodesta perustettu Auringosta Energiaa kertoo 17 jäsenyrityksensä investoivansa lähivuosina kymmenen miljardia euroa aurinkovoimaan. Kantaverkkoyhtiö Fingrid arvioi myös, että Suomen sähkönkulutus tulee kasvamaan nykyisestä yli 50 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.

Entiseen kaivokseen aurinkovoimala – 120 000 paneelia

Nivalaan Hituran kaivokselle sekä Pyhäjärven Callioon rakennetaan paneeliteholtaan 75 megawatin aurinkopuistot käytöstä poistetuille kaivosalueille. Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt hankkeelle Next Generation EU -avustusta 12,1 miljoonaa euroa hankkeen toteuttamiseksi.

Aurinkokennoja tulevaisuuden älyvaatteisiin

Tulevaisuuden älytekstiileihin upotetut aurinkokennot voivat tuoda ratkaisun uudenlaisiin elektroniikan energiantarpeisiin. Aalto-yliopiston julkaisema Sun-powered textiles -kirja esittelelee nyt viimeisimmät keinot ja ideat, joilla älytekstiilistä viedään tuotantoon. 

Aurinkoenergia nostaa jo sähkötekniikan kauppaa

Sähköteknisten tuotteiden tukkumyynnin arvo kasvoi heinä-syyskuussa 22,1 prosenttia verrattuna vastaavaan jaksoon vuotta aiemmin. Tämän vuoden myynnin arvo oli syyskuun lopussa 994 miljoonaa euroa, mikä on 19,0 prosenttia suurempi kuin syyskuun lopussa viime vuonna.

Suomalaistoimijalta aurinkopaneelien lasituskoneita

Suomalainen Glaston toimittaa Kiinan tehtaaltaan Kibing Glassille Malesiaan viisi uuden sukupolven aurinkopaneelilasin tuotantolinjaa  Uudet tuotantolinjat ovat suunniteltu suurille tuotantovolyymeille, ja toimimaan automaattisesti ympäri vuorokauden.

Suomalaisyritys perustaa aurinkopaneelitehtaan Thaimaahan

Salossa toimiva Solar Finland perustaa Thaimaahan aurinkopaneeleita valmistavan tehtaan. Solar Finland Investmentin lisäksi mukana ovat kehitysrahoittaja Finnfund ja Thaimaan valtion omistama PEA Encom International -energiayhtiö. Investoinnin arvo on 7,5 miljoonaa euroa.

Suomen suurimpaan yli 31 000 aurinkopaneelia

Suomen suurin aurinkovoimala laajenee entisestään Nurmossa, kun Atrian tehtaan yhteyteen asennettaan vielä kesän aikana 9400 uutta aurinkopaneelia kuvan entisten 22 000 paneelin lisäksi. Laajennus tulee käyttöön ensi vuoden puolella.

Mikä aurinkopaneeleissa maksaa?

Kesän alettua aurinkopaneeleita myydään taas erityisesti mökkikäyttöön. Lisäksi tehdään suuria jopa satojen paneelien kattoasennuksia. Mutta,  mikä yksittäisessä aurinkopaneeleissa maksaa? Siihen vastaa Salossa aurinkopaneeleita valmistavan Solar Finlandin toimitusjohtaja Esa Areva.

Nurmoon 22 000 aurinkopaneelia – kuusi hehtaaria

Suomen suurin 22 000 aurinkopaneelin energiakärkihanke on valmistunut Nurmoon. Vuonna 2017 aloitetussa ja Työ- ja elinkeinoministeriön tukemassa energiakärkihankkeessa on rakennettu yhteensä 6 MWp:n  ja 22 000 aurinkopaneelin kokonaisuus sekä uusimpanan sähkövarasto Atrian tehtaiden yhteyteen. Hankkeessa rakennettiin Suomen suurin aurinkovoimalakokonaisuus Nurmoon, joka koostuvat 11 erikokoisesta maa-, seinä- ja kattoasenteisista aurinkovoimaloista. Aurinkopaneeleja on asennettu pinta-alaltaan noin kuusi hehtaaria,…