Scanfil investoi Puolan tehtaan tuotantolinjoihin

Sievistä maailmalle ponnistanut elektroniikan sopimusvalmistaja Scanfil on päättänyt investoida uusimpaan  tuotantoteknologiaan Sieradzin tehtaalla Puolassa. Investointi sisältää elektroniikkatuotantolinjan ja varastoautomaation. Kokonaisinvestoinnin arvo on noin kuusi miljoonaa euroa ja samalla yritys suunnittelee tehtaalle noin 8000 neliön tuotantolaajennusta.

Scanfilin Sieradzin tehdas on ns. close-to-customer market -tehdas, jonka asiakkaita ovat globaalit yrityksen, jotka toimivat muun muassa energian, cleantechin, automaation, turvallisuuden sekä terveys- ja hyvinvointitekniikoiden aloilla. Puolan tehtaan johtajan Pawel Kurowskin mukaan uusi tuotantokapasiteetti mahdollistaa entistä paremman palvelun asiakkaillemme ja mahdollistaa asiakaskunnan kasvupotentiaalin toteuttamisen.

”Uusi tuotantolinja kasvattaa Sieradzin tehtaan elektroniikkatuotannon kapasiteettia jo kolmannen vuosineljänneksen aikana vuonna 2023”, sanoo Scanfilin toimitusjohtaja Petteri Jokitalo. 

Sieradzin tehtaan tuotantotekniikan lisäksi Scanfil suunnittelee myös tehtaan laajentamista noin 8 000 neliön tuotantorakennuksella.  Lopullinen päätös uudesta tuotantorakennuksesta luvataan tehdään toimitusjohtaja Jokisalon mukaan myöhemmin tänä vuonna.  Se kasvattaisi  Sieradzin tehtaan kokonaispinta-alaksi 26 000 neliötä.

Sievissä perustettu Scanfil on nykyisin globaali elektroniikkateollisuuden sopimusvalmistaja (EMS) ja järjestelmätoimittaja.  Yritys kokoaa asiakkailleen muun muassa mobiili- ja tietoliikenneverkkolaitteita, automaatiojärjestelmien moduuleja, taajuusmuuttajia, hissien ohjausjärjestelmiä, analysaattoreita, peli- ja itsepalveluautomaateja sekä hoitoteknologiaan ja säähavainnointiin liittyviä laitteita.

Yhtiön tehdasverkostoon kuuluu kymmenen toimipistettä Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Yhtiöllä on toimipisteet Suomen ja Ruotsin lisäksi Virossa, Puolassa, Saksassa, Kiinassa ja Yhdysvalloissa. Yhtiö on laajentunut viime vuosina myös yritysostoin.

Lisää: Aiemmat uutisartikkelit Scanfil Oy:n liittyen (LINKKI) Uusiteknologia.fi:ssä.

Kuvituskuva: Scanfil Oy