Scanfil investoi Puolan tehtaan tuotantolinjoihin

Sievistä maailmalle ponnistanut elektroniikan sopimusvalmistaja Scanfil on päättänyt investoida uusimpaan  tuotantoteknologiaan Sieradzin tehtaalla Puolassa. Investointi sisältää elektroniikkatuotantolinjan ja varastoautomaation. Kokonaisinvestoinnin arvo on noin kuusi miljoonaa euroa ja samalla yritys suunnittelee tehtaalle noin 8000 neliön tuotantolaajennusta.

Scanfil laajenee yrityskaupalla

Sievistä maailmalle ponnistanut Scanfil on sopinut saksalaisen sopimusvalmistajan HASEC- Elektronik GMBH:n (HASEC) ostamisesta.  Kauppahinta on noin 10,25 miljoonaa euroa. Ostettavalla yrityksellä on noin 200 työntekijää ja tuotantolaitos Wutha-Farnrodassa lähellä Eisenachia Keski-Saksassa.

Nyt menivät työkengät teolliseen internetiin

Teollinen internet tulee voimalla uusille teollisuuden aloille. Siitä saatiin esimakua Oulun Pohjoinen teollisuus-messuilla, kun työkenkiä valmistava Sievi kertoi uudenlaisesta skannauspalvelustaan. Siinä hyödynnetään konenäkötekniikkaa, koneyhteyttä ja pilvipalvelua.