Ouluun kaksi uutta 6G-piiriprofessuuria yritysrahoituksella

Oulun yliopisto lisää SoC-järjestelmäpiirien osaamista tulevaisuuden 6G-verkkojen osalta. Rahoituksen takana ovat Oulun kaupungin ja Nokian  lisäksi piirivalmistajat Nordic Semi ja Mediatek.

Uudet viisivuotiset professuurit on suunnattu järjestelmäpiirien (System on Chip) suunnittelun tutkimiseen ja kehittämiseen.  Professoreina ovat aloittaneet Lauri Koskinen piirit ja järjestelmät -tutkimusyksikköön ja Zaheer Khan, langattoman tekniikan Centre for Wireless Communications-keskukseen.

’’Siru- ja piiriteknologian järjestelmät mahdollistavat 5G:n laajaan käyttöön nyt ja tekevät saman myös 6G:ssä 2030-luvulla”, perustelee uusien professorien tarvetta  Oulun yliopiston langattoman tietoliikenteen  professori Markku Juntti.

”Oulun ICT-ekosysteemi on ollut maailman johtavia langattoman teknologian luomisessa 3G-, 4G- ja 5G-verkkoihin. Nyt olemme edelläkävijä 6G:ssä, joka muuttaa maailmaa jälleen luultavasti jopa enemmän kuin aiemmat matkapuhelinsukupolvet ovat tehneet’’, Juntti taustoittaa.

Kuvituskuva: Oulun yliopisto