Bluetooth-moduuliin ulkoinen antenni

Panasonic tuo tarjolle pienikokoisen Bluetooth 5 LE -moduulin, joka sisältää ulkoisen antennin käyttöönoton. Pienen uFL-liittimen avulla moduulissa voidaan hyödyntää ulkoista antennia tilanteissa, joissa yhteyden muodostaminen muuten voisi olla integroiduilla antenniratkaisuilla turhan vaikeaa.

Millimetrin tarkkaa paikannusta ja tunnistusta

Ruotsalainen Acconeer on julkaissut millimetritason paikannukseen soveltuvan IoT-moduulin XM122, joka tarjoaa tarkan etäisyysmittauksen erilaisiin IoT-sovelluksiin. Oman tutkaratkaisun lisäksi moduulissa on Nordic Semiconductorin Bluetooth-järjestelmäpiiri.

Movesense-anturi vauhdittaa älyvaatteiden kehittämistä

Tutkijat ja yritykset kehittivät vauhdilla palomiehille uudenlaisia puettavan teknologian ratkaisuja, jolla voidaan seurata lämpökuormitusta reaaliajassa – ja parantaa näin työturvallisuutta haasteellisissa lämpöolosuhteissa. Suomessa apuna on käytetty Suunnon Movesense-antureita ja muuta uusinta teknologiaa.

Langaton IoT-ohjain kahdella suoritinytimellä ja salauksella

Norjalainen Nordic Semiconductor on julkistanut ensimmäisen kahteen ARM:n Cortex-M33 -prosessoriytimeen perustuvan IoT-ratkaisujen järjestelmäpiirin nRF5340. Uutuus yhdistää tehokkaan sovellusprosessorin verkkoprosessoriin ja laitteistotason tietoturvaan. Tuki on Bluetoothin 5.1-, BLE- ja MESH-versioille ja Zigbeelle.

Bluetooth-kiulu ja muita Suomi-innovaatioita

Kuvan uutuus sopii saunan vesiämpäriksi tai juomakoriksi, mutta toimii myös langattomana Bluetooth-kaiuttimena. Kerromme lisää uutuudesta ja muistakin suomalaisinnovaatioista tuoreen Uusiteknologia-lehden Digidigi-palstalla. Uusi lehti on luettavissa ilmaiseksi sähköisenä nettilehtenä.

Ruuvin saa kotikäyttöön – jouluksi

Harrastajaprojektina liikkeelle lähtenyt Ruuvi hakee entistä laajempaa hyödyntäjäjoukkoa joulukaupasta. Ruuvi tarjoaa ostettavaksi IoT-moduulin yksittäispakkauksessa Android-ohjelmistolla ryyditettynä. Applen Ios-tuki on tulossa hieman myöhemmin.

Kuusi tapaa rakentaa langaton IoT-sovellus

SUUNNITTELIJA-ARTIKKELI – Tuotekehityksen nopeuttamiseksi valmistajat tarjoavat langattomia IoT-yksiköitä, joihin on paketoitu radiolla varustettu mikro-ohjainpiiri ja joukko IoT-laitteissa eniten käytettyjä antureita. Tässä kuuden eri valmistajan IoT-tuoteet.