Kotkaan kaavaillaan gigatason akkutehdasta

Valtion omistama Suomen Malmijalostus on allekirjoittanut aiesopimuksen Kotkaan mahdollisesti sijoittuvasta sähköautojen akkukennoja valmistavasta tehdashankkeesta. Taustalla olevaa kansainvälistä teollista toimijaa ei ole vielä julkistettu. Samaan aikaan Suomessa on kuvan Terrafamen akkukemikaalitehtaan lisäksi muitakin akkuhankkeita.

Aiesopimukseen liittyen Suomen Malmijalostuksen akkuliiketoiminnan hankeyhtiö Finnish Battery Chemicals Oy aloittaa jo valmistautumisen Kotkan Keltakallioon kennotehtaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn.

”Vaikka kumppanimme ei ole vielä tehnyt lopullista päätöstä seuraavan kennotehtaansa sijoituspaikasta, olemme vahvasti motivoituneita tekemään työtä investoinnin saamiseksi Kotkaan”, sanoo Suomen Malmijalostuksen toimitusjohtaja Matti Hietanen.

Tulevaa kennotehdasta kaavaillaan Kotkan Keltakallion teollisuusalueella sijaitsevalle noin 140 hehtaarin alueelle, jonka viereiselle tontille on jo alustavasti suunniteltu katodimateriaalitehdas.  Finnish Battery Chemicalsin tavoitteena on viedä YVA-menettely läpi kesään 2024 mennessä. Kennotehdasta koskevia neuvotteluita jatketaan kumppanin kanssa YVA-menettelyn rinnalla.

”Meidän tavoitteenamme on vastata kasvuun Suomessa vastuullisesti tuotetuilla akkumateriaaleilla ja kennoilla. Kennotehdas olisikin luonteva jatko Kymenlaaksoon jo suunnitelluille ja Vaasaan kaavaillulle akkumateriaalitehtaille”, sanoo Suomen Malmijalostuksen akkuarvoketjun johtaja Vesa Koivisto.

Kotkan YVA-menettelyssä tullaan arvioimaan kahta eri kokoista tehdaskokoa, joiden kapasiteetit olisivat 27 ja 40 GWh/a. Investoinnin suuruus tullee olemaan arviolta kolmen ja neljän miljardin euron luokkaa. Tehtaassa  akkukennon osat – katodi, anodi, elektrolyytti ja separaattori – kootaan samaan pakkaukseen. Valmiista kennoista voidaan koota sitten akkujen kokoonpanotehtailla pienmoduuleja ja lopuksi kokonaisia akkupaketteja, joita voidaan käytää sähköautojen lisäksi esimerkiksi energian varastoinnissa.

Lisää: Aiemmat akkuja (LINKKI) ja akkutehtaita (LINKKI) käsitelleet uutiset Uusiteknologia.fi:ssä.

Kuvituskuva: Terrafamen akkukemikaalitehdas on osa Suomen Malmijalostuksen tarjontaa.