Google esittelee Haminassa ja Kotkassa datakeskustekniikoitaan

Entiseen Summan paperitehtaaseen sijoitettu Googlen Haminan datakeskus ei ole avoinna yleisölle, mutta yritys haluaa nyt  esitellä käyttämiään tekniikoita. Euroopan kierroksella oleva esittelykontti on esillä  Kotkassa 20.9 ja vielä torstaina Haminassa 22. syyskuuta.

Kotkaan kaavaillaan gigatason akkutehdasta

Valtion omistama Suomen Malmijalostus on allekirjoittanut aiesopimuksen Kotkaan mahdollisesti sijoittuvasta sähköautojen akkukennoja valmistavasta tehdashankkeesta. Taustalla olevaa kansainvälistä teollista toimijaa ei ole vielä julkistettu. Samaan aikaan Suomessa on kuvan Terrafamen akkukemikaalitehtaan lisäksi muitakin akkuhankkeita.

3D-messuille uusi innovaatiokeskittymä

Haminan ja Kotkan innovaatiokeskittymä 3D Navetta osallistuu Vantaalla parin viikon päästä järjestettäville Nordic 3D Expo -messuille. Yhteisosastolla ovat mukana myös hankekumppanit Aalto-yliopisto, Kymenlaakson ammattikorkeakoulu ja Lappeenrannan teknillisen yliopisto.