Kännykät ja tabletit kannattelivat elektroniikkakauppaa

Vuoden ensimmäinen neljännes oli hyvää aikaa kännyköiden, mutta myös niiden lisälaitteiden ja pienten kodinkoneiden myynnissä.  Monien muiden tuoteryhmien myynti sen sijaan laski, kertoo Elektroniikan tukkukauppiaat alkuvuoden myynnistä.

Saavutus on kulutuselektroniikan kaupan kannalta silti varsin hyvä, sillä Inflaatio nosti useimpien kodintekniikan tuoteryhmien keskihintoja ja myös kännyköissä hintavimmat uutuuspuhelimet tekivät hyvin kauppansa. Inflaatiovaikutus oli 4,5 prosenttia, kun kokonaismyynti jäi silti 1,4 prosenttia miinukselle.

Eniten myynnissä vaikutuksia tulin kodin tietotekniikan myyntiin, joka laski 14,2 prosenttia, mutta esimerkiksi tabletit kävivät silti hyvin kaupaksi. Viihde-elektroniikan ja etenkin tv-myynnin negatiivisia lukuja piristivät langattomat bluetooth-kuulokkeet, älykaiuttimet, kaiuttimet sekä soundbarit ilman subwooferia. Tiedot käyvät ilmi GfK:n ja Elektroniikan Tukkukauppiaat ry:n tilastoista 1-3/2023.

Viihde-elektroniikan myynti laski sekä arvossa (-5,7) että kappaleissa (-7,5 %) mitattuna. Televisioiden keskihinnat nousivat inflaation vuoksi useissa tuoteryhmissä mutta kappalemäärät laskivat, mikä aiheutti laskua kaikkien kuvaruutukokojen ja tv-kategorioiden myynnissä.

Äänentoistolaitteissa kaupan arvo sen sijaan kasvoi, vaikka kappalemäärät laskivat. Syynä on tässäkin inflaatiosta johtuva keskihintojen nousu. Kamerakaupan laskeva trendi jatkui (-14,4 %) vuoden ensimmäisellä neljänneksellä lähes kaikissa tuoteryhmissä. GfK:n tilastot kertovat laskevasta trendistä myös kappalemäärissä (-12,7 %) ja keskihinnoissa (-2,0 %). Ainut ryhmä, jossa myynnin arvo kasvoi, oli action-kamerat, mutta sielläkin tultiin kappalemäärissä alaspäin.

Tietokoneiden myynti taantui viimevuotisesta sekä arvossa, kappaleissa että keskihinnassa mitaten ja koko tietotekniikan myynti laski 14,2 prosenttia – tablettien ja tulostinten kauppa kävi kuitenkin edelleen ja  kannettavienkin isoja pöytäkoneita paremmin. Näyttöjen kauppa hidastui  reilusti huolimatta keskihintojen noususta. Pitkästä aikaa myös tulostimien myynti kehittyi sen sijaan jo suotuisasti.

Isona ryhmänä kännyköiden ja niiden oheisleitteiden myynti laski kappalemäärissä  (-0,4 %), mutta kalliimpien mallien kautta keskihinta (7,8 %) ja myynnin arvo (7,4 %) nousivat edelleen. Kaupassa kysyntä painottui monipuolisimpiin malleihin, joiden keskihinta oli nyt noin 590 euroa. Älykellojen myynti jatkoi edelleen aiempien kausien tapaan kasvuaan.

Kuvituskuva: DNA

Päivitetty