Kännykät ja tabletit kannattelivat elektroniikkakauppaa

Vuoden ensimmäinen neljännes oli hyvää aikaa kännyköiden, mutta myös niiden lisälaitteiden ja pienten kodinkoneiden myynnissä.  Monien muiden tuoteryhmien myynti sen sijaan laski, kertoo Elektroniikan tukkukauppiaat alkuvuoden myynnistä.

Pikkuruinen Android-puhelin tarjolle

Applen minin lisäksi tarjolla ei juurikaan ole ollut pienikokoisia älypuhelinmalleja, vaikka niitä aika ajoin kyselläänkin julkisuudessa. Nyt tarjolle on tullut pieni kiinalaisvalmisteinen Cubot Pocket, jossa on neljän tuuman QHD+-näyttö, 119 x 58 x 12 millimetrin ulkomitat ja painoa 128 grammaa.

Mobiilisivut eivät ole mitään pieniä

Mobiilisivujen koko on kymmenkertaistunut kymmenessä vuodessa arvidaan Aalto-yliopiston tekemässä selvityksessä. Onneksi muutamat verkkokaupat ovat jo ymmärtäneet, että vähemmän on enemmän, sanoo tutkimusta vetänyt professori Jukka Manner. Aalto-yliopiston tutkijat selvittivät 1000 suositun verkkosivun koon ja erot samassa kategoriassa jopa yli kymmenkertaisia.

Älylaitteet suunniteltava paremmin korjattaviksi

Älypuhelimille ja tableteille on Euroopassa suunnitteilla uusia vaatimuksia, jotka koskevat energiatehokkuuden lisäksi laitteiden kierrättämistä. Korjattavuus, purettavuus, kestävyys ja kierrätettävyys ovat tulossa uusina vaatimuksina mukaan älylaitteiden suunnitteluasetuksiin.

Sony tuo HDMI-liitännän Pro-tason kännykkään

Sony tuo myyntiin 2500 euron hintaisen Xperia PRO -älypuhelimena, jossa on mukana MicroHDMI-sisääntulo. Kyseessä on Sonyn ammattikäyttöön fokusoima 5G-kännykkä, joka on suunniteltu erityisesti verkon sisällöntuottajille, videokuvaajille ja muille ammattilaisille. Uutuus julkistettiin alkuaan jo vuosi sitten Yhysvalloissa ja Aasiassa.

Suomalaiskännykälle parempi turvallisuusluokitus

Oululainen Bittium on saanut Traficomilta Tough Mobile 2 C -älypuhelimelleen virallisen III-tason kansallisen tietoturvaluokituksen. Luokitus koskee myös siihen liittyvää Secure Suite -taustajärjestelmää.

Nämä 5G-puhelimet myivät marraskuussa parhaiten

5G-puhelinten myynti puhkaisi marraskuussa jo 50 prosentin haamurajan, kertoi Telia ja myös hintojen pudonneen halvimmillaan alle 300 euroon Black Friday -myynnin ansiosta. Tarjolle tulee koko ajan myös uusia malleja Applesta Oneplusaan. Tässä kaikki parhaiten marraskuussa myydyimmät kännykkämallit 5G:stä perusmalleihin.

Kännykkä laajentaa ihmisen toimintoja ja kokemuksia

Kännykät laajentavat käyttäjänsä kognitiivisia toimintoja tai tietoisia kokemuksia. Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan elektroninen apuväline voi oikein käytettynä tulla jopa osaksi ihmismieltä.  Kännykkä voisi toimia osana muistojen ja uskomusten toteutuspohjaa samaan tapaan kuin sokean keppi tai tekoraaja osana tuntoaistimuksen toteutusta.

Bittiumin uusin tietoturvapuhelin

Bittiumin uusi tietoturvapuhelin Tough Mobile 2C on tulossa suomalaisten viranomaisten ja turvallisuusorganisaatioiden käyttöön. Uuden mallin avulla voidaan käyttää myös tulevan Virve 2.0:n kaltaisia palveluita.