Samsung ja Apple olivat huhtikuun kännykkämyynnin valinnat

Huhtikuun kännykkäkauppa kävi tutuilla merkeillä, joista korealainen Samsung otti Applea enemmän vetovastuun laajemman mallistonsa ansiosta. Samsung oli myös vakiovalinta yrityksissä, mutta kaupaksi kävi myös Apple 14. Lisäksi OnePlus, Xiaomi ja Honor nousivat listoille uutuuksillaan.

Huhtikuun myydyimpien puhelinten listalta löytyy tasaisesti neljän suosituimman valmistajan laitteita, mutta Samsungin Galaxy A53 5G asettelee jo DNA:n mukaan Suomen suosituimman älypuhelimen viittaa harteilleen ja jatkaa jo kolmatta kuukautta DNA:n myydyimpänä älypuhelimena.

Samsung oli laajalti kaikkien muidenkin operaattoreiden huhtikuun myyntilistalla vahvasti edustettuna keskihintaisella A-sarjallaan.  Samsungin joukkoon nousi myös operaattoreilla Applen uusin 5G-malli iPhone 14. Muita merkkejä olivat OnePlusin lisäksi Honor ja myös Xiomi.

Nokiaa ei suosituimpien listoilla näkynyt. Myös aiemman sukupolven 4G-puhelimilla ei ole enää suurempaa osuutta myydyimpien puhelimen joukossa. Tarjolla niitä on kuitenkin edelleen ja monelle ne soveltuvat edelleen korvausostona esimerkiksi 3G-verkkojen kadotessa vuoden sisään tai lapsille.

’’Niitä hankitaan jonkin verran esimerkiksi lapsille tai peruskäyttöön”, sanoo DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko. Ja olipa Telialla myös pitkään aikaan myyntilistalla Motorolan 20 -malli (nykyisin Lenovon omistama), joka toimii tosin vain 4G-verkoissa.

Peruspuhelimia ei listoilla enää nähty.  Samalla Suomen puhelinmarkkinat laski alkuvuonna uusimman kodinelektroniikkatilaston (LINKKI, uutinen 26.4.2023) mukaan kappaleissa, mutta niiden keskihinnat nousivat sekä inflaation että uusien kalliimpien 5G-mallien kautta

”Kuluttuja-asiakkaat sijoittavat nyt arvokkaampiin 5G-malleihin”, taustoittaa myös Telian laiteliiketoiminnan johtaja Markku Saranpää. Trendi näkyy myös huhtikuun myyntilistoilla, tosin Samsungin edullisempi A-sarjan myy edelleen hyvin niin tavallisille kuluttajille kuin yritysasiakkaillekin.

Kuvituskuva: DNA

DNA:n  myydyimmät kännykät huhtikuussa 2023, yksityis- ja yritysasiakkaat

  1. Samsung Galaxy A53
  2. Apple iPhone 14
  3. Samsung Galaxy A13
  4. Apple iPhone 14 Pro
  5. OnePlus Nord CE 2
  6. Samsung Galaxy A33
  7. Apple iPhone 14 Pro Max
  8. Apple iPhone 13
  9. Honor Magic 5 Lite
  10. Samsung Galaxy S21 FE
  11. Xiaomi Redmi Note 10
  12. Samsung Galaxy S23 Ultra
  13. Xiaomi Redmi 9C NFC 4G/LTE
  14. Apple iPhone 11 4G/LTE
  15. Samsung Galaxy A13 4G/LTE

Elisan myydyimmät kännykät huhtikuussa 2023, yksityisasiakkaat

  1. Samsung Galaxy A53
  2. Samsung Galaxy A13
  3. OnePlus Nord CE 2 Lite
  4. Apple iPhone 14
  5. Apple iPhone 14 Pro Max
  6. Xiaomi Redmi 9C NFC 4G/LTE
  7. Apple iPhone 13
  8. Samsung Galaxy A13 4G/LTE
  9. OnePlus Nord 2T
  10. Samsung Galaxy A54
  11. Apple iPhone 14 Pro
  12. OnePlus 11
  13. OnePlus Nord CE 3 Lite
  14. Samsung Galaxy S23 Ultra
  15. Samsung Galaxy A33

Elisan myydyimmät kännykät huhtikuussa 2023, yksityisasiakkaat

  1. Apple iPhone 13
  2. Apple iPhone 14 Pro
  3. Apple iPhone 14
  4. Samsung Galaxy A53
  5. Samsung Galaxy XCover 5 Enterprise Edition 4G/LTE
  6. Samsung Galaxy S23
  7. Samsung Galaxy A13
  8. Apple iPhone 14 Pro Max
  9. OnePlus Nord 2T
  10. OnePlus 11
  11. Samsung Galaxy A33 5G Enterprise Edition
  12. Apple iPhone SE (2022)
  13. Apple iPhone 13 mini
  14. Samsung Galaxy A54
  15. Samsung Galaxy A13 4G/LTE

Telian myydyimmät kännykät huhtikuussa 2023, yksityisasiakkaat

  1. Samsung Galaxy A13
  2. Samsung Galaxy A53
  3. Apple iPhone 14
  4. OnePlus Nord CE2 Lite 5G
  5. OnePlus 9
  6. Samsung Galaxy A33
  7. Samsung Galaxy A13 4G/LTE
  8. Apple iPhone 11 4G/LTE
  9. Apple iPhone 13
  10. Motorola Moto E20 4G/LTE

Telian myydyimmät kännykät huhtikuussa 2023, yritysasiakkaat

  1. Samsung Galaxy A33
  2. Samsung Galaxy A53
  3. Samsung Galaxy Xcover 5 4G/LTE
  4. Samsung Galaxy A14 4G/LTE
  5. Apple iPhone 13
  6. Samsung Galaxy S22
  7. Samsung Galaxy A23
  8. Apple iPhone SE
  9. Apple iPhone 14
  10. Samsung Galaxy A13

*) 4G/LTE-mallit merkitty listoihin