Huijaussoitot estetty – tekstiviestihuijaukset seuraavaksi

Lokakuun alusta käyttöön tulleella ratkaisulla suomalaiset operaattorit ovat estäneet miljoonia ulkomailta tulleita huijauspuheluita. Suodatus on toiminut toivotusti ja seuraavaksi Traficomissa valmistaudutaan jo tekstiviestihuijausten estämiseen.

Ensi vaiheessa liikenne- ja viestintävirastossa on valmisteltu keinoja suojautua erityisesti organisaatioiden nimissä lähetettyjä tekstiviestihuijauksia vastaan, jotka on nähty erityisen vaarallisina esimerkiksi pankkien yhteyksissä. Esimerkiksi Telialla asia on nähty erityisen tärkeäksi.

”Olemme kehittäneet teknistä tapaa suojata yritysten tekstiviestien lähettäjänimeä vuosien ajan yhdessä muun muassa pankkitoimialan kanssa. Varmennuksen ansiosta huijarin viestit eivät pääse samaan viestiketjuun aidon lähettäjän kanssa’’, kertoo Telian turvallisuusasiantuntija Kristian Westerstråhle.

Hänen mukaansa tämä auttaa vastaanottajaa erottamaan huijausviestit aidoista. ’’Traficomin tuoreen määräyksen myötä saamme toivottavasti useamman organisaation suojaamaan lähettäjätunnuksiaan mahdollisimman pian”. sanoo Telian  Westerstråhle.

Organisaatiot voivat suojata oman lähettäjätunnuksensa. Kun lähettäjätahon tunnus on varmennettu aidoksi, viestin vastaanottaja voi varmistua viestin aitoudesta.

Huijauspuhelut ovat olleet pitkään ongelma koko telealalle, joita tulee edelleen huomattavia määriä. Yli kaksi miljoonaa huijaussoittoa on jo estetty. Silti esimerkiksi lokakuussa Telia esti vielä yli 160 000 huijauspuhelua, mutta määrä ovat jo laskussa.

Loppuvuoden aikana kiivaimmat soittokampanjat ovat hiipuneet, mutta huijausyrityksiä estetään edelleen tasaiseen tahtiin. Telian Westerstråhle mukaan on jo merkkejä siitä, että rikolliset siirtyvät hyödyntämään puheluiden sijasta enenevässä määrin sähköposti- ja tekstiviestejä.

Siksi kannattaa edelleen tarkistaa viestin lähettäjän tiedot. Huijausviesti sisältää yleensä linkin huijaussivustolle, joka näyttää erehdyttävästi aidolta palveluntarjoajan verkkosivulta. Yleensä kannattaa mennä palveluntarjoajan verkkopalveluun kirjoittamalla nettiosoite selaimen osoiteriville eikä linkin kautta.

Lisää: Aiemmat uutiset Traficommin estomääräyksistä ja estoista (LINKKKI).

Kuvituskuva: Shutterstock