Nokialla suuria ongelmia patenttirahojensa perinnässä

 

Nokia kertoo tuloksensa jäävän alle viimeisimmät ohjeistuksen, koska teknologiayksikön patentti- ja muiden lisenssien uusimisneuvottelujen odotetaan jatkuvan vielä ensi vuoden puolelle.  Suurimmaksi ongelmaksi on maailmalla mainittu kiinalainen kännykkäjätti Oppo, joka ei halua maksaa Nokian vaatimaan hintaa patenteista.  Oikeusjutut ovat alalla normaali tapa toimia saatavien keräämiseksi.

Nokia on kertonut pitempään, että teknologia-liiketoimintaryhmän käynnissä olevat lisenssien uusimisprosessit saadaan päätökseen vuoden loppuun mennessä. Aivan näin ei ole käynyt vaan yhtiö kertoi eilen illalla, että ratkaisut siirtyvät ensi vuoden puolelle ja  vuoden 2024 tulokseen tulevat siten myös uusien lisäksi aikaisempiin kausiin liittyvät tulot.

Maailmalla on nostettu suurimmaksi ongelmaksi kiinalaisen kännykkäyhtiö Oppon kanssa käytävät neuvottelut, joista on ollut vireillä Kiinan lisäksi oikeusjuttuja eri puolilla maailmaa. Julkisuudessa Oppo on pitänyt Nokian vaatimaa lisenssimaksua liian korkeana. Kiista on jatkunut jo parisen vuotta.

Uusimman Nokian tiedotteen mukaan eri tuomioistuimet ovat tukeneet yrityksen kantaa. Maksut kuitenkin viivästyvät koska yhtiö pitää patenttisalkun arvon puolustamista tärkeämpänä kuin ratkaisun saavuttamista tiettyyn määräaikaan mennessä. Siksi eilen illalla Nokia teki tulosvaroituksen, koska patenttineuvotteluiden ratkaisut siirtyvät ensi vuoteen.

Nokian mukaan muutenkin kysyntäympäristö on jatkunut yrityksen mukaan haastavana viimeisellä vuosineljänneksellä, joten se ei enää usko saavuttavansa vuodelle 2023 antamaansa taloudellista ohjeistusta liikevaihdon, vertailukelpoisen liikevoittoprosentin ja vapaan kassavirran osalta.

Nokia ei kuitenkaan anna edes alustavia tietoja tuloksestaa, koska  yhtiö julkaisee kuluvan vuoden viimeisen vuosineljänneksen osavuosikatsauksensa ja koko vuoden 2023 tuloksensa jo tammikuun 25 päivä.

Taustaa: Nokia on panostanut vuosikausia tuotekehitykseen ja viime vuosina erityisesti 5G-tekniikoiden selvittämiseen. Samalla yritys on nähnyt t&k-toiminnan omien ratkaisujen lisäksi myös kasvavan tulolähteen lisenssibisneksen kautta. Yhtiön patenttisalkkua on kasattu pelkästään vuoden 2000 jälkeen runsaalla 140 miljardin euron tutkimus- ja tuotekehitysinvestoinneilla, joista osansa on saaneet myös yhtiön Suomen yksiköt eri puolilla maata. Nokialla onkin  koossa kaikkiaan noin 20 000 patenttiperhettä, joista yli 5 500 on luokiteltu 5G-essentiaalipatenteiksi, joita on lisensoitava yhteisin ja oikeudenmukaisin, kohtuullisin ja syrjimättömin ehdoin (FRAND). Niiden hintatasosta on kuitenkin erimielisyyksiä ja siksi alalle normaalia ovat oikeusjutut patenttien omistajien ja niitä hyödyntävien kesken.

Lisää: Nokian tiedote 29.12.2023 (LINKKI) sekä Oppon Nokia-patenttikiistaan liittyvät tiedotteet  (LINKKI) ja Nokian patentteja aiemmat käsitelleet uutiset Uusiteknologoa.fi:ssä (LINKKI).