Suomen puolijohdealalle haetaan lisää kasvua – Canatu näyttää mallia

Suomalainen puolijohdetoimiala ennakoi liikevaihtonsa kolminkertaistuvan 5–6 miljardiin euroon vuoteen 2035 mennessä. Myös työntekijöiden määrän odotetaan kasvavan samaan aikaan 20 000:en. Alan uusin strategia julkaistiin Helsingissä järjestetyssä hybriditilaisuudessa. Tänään Vantaalla toimiva nanoputkiyritys Canatu julkisti investoivansa 10 miljoonaa euroa uuteen  puhdastilaan.

Kotimaisen puolijohdealan  tänään julkaistu strategia peräänkuuluttaa Suomeen lisää panoksia koulutukseen, kansainvälisten osaajien houkutteluun sekä T&K-investointeihin. ”Puolijohdeala tarjoaa merkittävän mahdollisuuden lisätä vientiä ja korkean tuottavuuden työpaikkoja”, toteaa Teknologiateollisuus ry:n puolijohdetoimialaryhmän puheenjohtaja Tomy Runne.

Puolijohteilla tulee olemaan tulevaisuudessa entistä suurempi rooli myös koko Euroopan teknologisen kilpailukyvyn vahvistamisessa. Suomen panostukset vahvistavat myös alueen toimitusvarmuutta epävarmassa maailmantilanteessa.

Maailmanlaajuisen puolijohdetoimialan liikevaihdon odotetaan kaksinkertaistuvan noin 1 000 miljardiin euroon vuosikymmenen aikana digitalisaation ja tekoälykehityksen vetäminä.

Uuden strategiapaperin mukaan Suomessa toimivilla puolijohdeyrityksillä olisi erinomaiset lähtökohdat kasvaa tätäkin nopeammin, kertoo tänään julkaistu strategia. Strategia määrittää Suomen puolijohdealan tilanteen, vahvuudet ja kasvuvision.

”Suomalaisten yritysten kasvupotentiaali perustuu ainutlaatuisiin vahvuuksiin ja jo tehtyihin, satojen miljoonien investointeihin”, sanoo Suomen teknologiateollisuuden puolijohderyhmän johtaja Tomy Runne .

Ala on hänen mukaan malliesimerkki siitä, miten julkisen ja yksityisen sektorin vuosia jatkuneet panostukset koulutukseen, tutkimukseen ja kehitystoimintaan luovat huipputason osaamista ja merkittävää kilpailuetua.

Uusi 2035 strategia tunnistaa Suomen puolijohdealalle kuusi kasvumahdollisuutta, jotka ovat sirusuunnittelu, mikroelektromekaaniset järjestelmät ja anturi-innovaatiot, fotoniikka, kvanttiteknologiat, kehittyneet materiaalit sekä kestävät prosessiteknologiat.

”Mahdollisuuksiin keskittymällä kotimaisen sirusektorin ennakoidaan kolminkertaistavan liikevaihtonsa 5–6 miljardiin euroon vuoteen 2035 mennessä ja kasvattavan työntekijöidensä määrän 20 000 henkilöön”, sanoo johtava asiantuntija Joonas Mikkilä Teknologiateollisuudesta.  Muille toimialoille hän arvoi välillisten vaikutusten myötä syntyvän lisäksi 15 000 uutta työpaikkaa ja jopa 90–180 miljardin euron talousvaikutuksen.

Canatun puhdastila on uusin investointi

Kuva: Canatu, Vantaa

Hiilinanoputkitekniikalla puolijohde- ja autoteollisuudelle materiaalia tuottava Canatu investoi uusimpien tietojen mukaan kymmenen miljoonaa euroa tuotantokyvykkyyden kasvattamiseen Vantaalla. Investoinnit kohdistuvat Canatun hiilinanoputkitehtaalle rakennettavaan uuteen puhdastilaan, tuotantolinjaan ja -laitteisiin. Investointien tavoitteena on lisätä tuotantokapasiteettia, parantaa automaatiotasoa ja vahvistaa edelläkävijyyttä hiilinanomateriaali- ja reaktorituotteissa.

Uusi puhdastila täyttää puolijohdealan tiukimman standardin, ISO3-tason vaatimukset, jossa sallittujen partikkelien määrä on 10 000 kertaa pienempi kuin puhtaassa leikkaussalissa. ISO 3 -luokan puhdastilassa ei saa olla yhtään yli yhden mikrometrin kokoista partikkelia. Tehokkaampi CNT–filmituotantolinja puolestaan kolminkertaistaa kapasiteetin ja puolittaa läpimenoajan.

Investoinnit kasvattavat myös työllisyyttä. Canatu työllistää tällä hetkellä noin 120 alan huippuammattilaista. Henkilöstömäärä on tuplaantunut viimeisen 1,5 vuoden aikana. Työt alkoivat 2023 ja on määrä valmistua vuoden 2024 loppuun mennessä.

Autoteollisuuden lisäksi Canatun hiilinanoputkiin perustuvia membraaneja käytetään partikkelisuodattimina EUV-litografiassa edistyneimpien mikrosirujen valmistuksessa.

Taustaa: Elektroniikan puolijohteissa Suomessa toimi vuonna 2022 jo noin 90 yritystä, jotka työllistivät yhteensä noin 7 000 ihmistä ja joiden yhteenlaskettu liikevaihto oli noin 1,6 miljardia euroa. Luvuissa ei ole mukana esimerkiksi Nokian toimintoja eikä Microsoftia. Tässä linkki ryhmän nykyisiin yrityksiin (LINKKI).

Lisää: Suomen puolijohdealan strategiaraportti 26.4.2024 (LINKKI, pdf) englanniksi ja tiivistelmä esityskalvoina raportista (LINKKI, pdf) sekä aiemmat Siruja Suomesta -hankkeeseen liittyvät uutisjutut Uusiteknologia.fi:ssä (LINKKI1) ja (LINKKI2).

Kuvituskuva:Micronova, Espoo

Päivitetty