Suomessa osataan sirusuunnittelu ja piirituotanto

Suomalaisella mikropiiriosaamisella on jopa maan kokoa merkittävämpi asema mikropiirien omavaraisuuden toteuttamisessa, todettiin eilen Teknologia23-tapahtuman seminaarissa. Volyymitason sirutehtaita meillä ei ole ainakaan vielä, mutta esimerkiksi ALD-osaamisessa olemme maailman huippua. Myös suunnittelussa ja sirujen kehittämisessä olemme maailmantasolla.

Joensuun nanofotoniikan tutkimus Euroopan siruohjelmaan

Joensuun mikro- ja nanofotoniikkatoimijat hakeutuvat entistä tiukemmin EU:n siruohjelmaan, jolla pyritään ratkomaan laajemminkin mikrosirujen saatavuuteen liittyviä haasteita. Joensuu muodostaa yhdessä Espoon ja Tampereen alueiden kanssa myös Siruja Suomesta -kokonaisuuden.

Suomeen SoC-järjestelmäpiirien suunnittelun huippukeskus

Suomeen on suunnitteilla Tampereen pilotin rohkaisemana Nokian ja yliopistomaailman yhteinen huippukeskus uusien SoC-järjestelmäpiirien kehittämiseen. Keskus on osa vireillä olevaa kansallista Siruja Suomesta –ohjelmaa, jolla halutaan tukea myös EU:n omavaraisuuden nostoa puolijohteissa.