Sijainti
Etusivu > Uutinen > Merivoimille miehittämättömien järjestelmien keskus – Partia demosi

Merivoimille miehittämättömien järjestelmien keskus – Partia demosi

Merivoimien Rannikkoprikaatiin Upinniemeen perustetaan vuoden alusta uusi miehittämättömien järjestelmien yksikkö, jossa hyödynnetään drooneja niin meren päällä, alla kuin ilmassa ja maalla avomereltä saaristoon ja rannikolle. Patrialla on tarjolla jo ensimmäiset meridroonit ja niiden ohjausratkaisut.

Upiniemessä aloittava miehittämättömien järjestelmien komppania on Merivoimien uutuusyksikkö, jonka perustamisella vastataan sodankäynnin muutokseen ja täydennetään Suomen valmiuksia meripuolustuksen eri tehtäviin.

’’Uuden perusyksikön perustaminen on osaltaan vastaus sotateknologian kehittymisen asettamiin muutoksiin tavassamme toimeenpanna merioperaatioita’’, toteaa Rannikkoprikaatin komentaja, kommodori Henri Lavi. Uusi yksikkö tulee kouluttamaan myös varusmiehiä, henkilökuntaa ja reserviläisiä erilaisten järjestelmien käytössä. Lisäksi yksikkö osallistuu myös merivoimien operatiivisiin tehtäviin.

Merivoimien droonijärjestelmien kehittämisen ja käytön osalta yksikkö tekee laajaa yhteistyötä muiden puolustushaarojen vastaavien toimijoiden sekä teollisuuden ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa.

’’Tavoitteena on integroida miehittämättömät järjestelmät osaksi meripuolustuksen kokonaisuutta, joko erillisiksi miehittämättömien järjestelmien yksiköiksi tai kohdentamalla hankittavat miehittämättömät järjestelmät osaksi operatiivisia yksiköitä’’, toteaa Merivoimien komentaja, kontra-amiraali Tuomas Tiilikainen.

.Tänään Upinniemessä järjestetyssä tilaisuudessa yhtiö demonstroi jo miehittämättömien merijärjestelmien toimintaa.  Patria on puolustusvoimien strategisena kumppanina kehittänyt autonomisia ja miehittämättömiä järjestelmiä jo useiden vuosien ajan.  Tilaisuudessa esiteltiin kuvan meren pinnalla ja ilmassa toimineiden miehittämättömien järjestelmien yhteisoperaatio.

”Merivoimien tavoitteena on integroida miehittämättömät järjestelmät osaksi meripuolustuksen kokonaisuutta, joko erillisiksi miehittämättömien järjestelmien yksiköiksi tai kohdentamalla hankittavat miehittämättömät järjestelmät osaksi operatiivisia yksiköitä, esimerkiksi taistelualuksia tai tiedustelujoukkoja”, toteaa Merivoimien komentaja, kontra-amiraali Tuomas Tiilikainen.

Patrian tehtävän- ja parvenhallintajärjestelmä yhdistää useiden järjestelmien kokonaisuuden suorituskykyiseksi Multi-Domain -järjestelmäksi. Upinniemessä järjestetyssä tilaisuudessa Patrian järjestelmistä koostuva niin kutsuttu Multi-Domain -parvi toteutti  sille annetun tehtävän etäyhteyksin kahdesta eri pisteestä Suomessa.

Demossa meren pinnalla toimineet miehittämättömät pinta-alukset hyödynsivät Patrian autonomiajärjestelmää, joka voidaan asentaa nopeasti mihin tahansa riittävän moderniin lavettiin. Pinnalla kulkevien alusten kanssa samassa parvessa toimi kiinteäsiipinen kevyt lennokki sekä Patria One-nelikopteri.

Kuva: Patria

Ylös