Suomi sopi eilen Ukrainan kanssa puolustus- ja turvallisuusyhteistyöstä presidentti Alexander Stubbin ja Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi allekirjoituksin.
Uudella yhteistyösopimuksella vauhditetaan erityisesti droonialueen valmistusta ja teknologioiden kehittämistä. Se on jatkoa Patrian sopimuksella, jossa se ja ukrainalainen Center of Unmanned Technologies tekivät elokuussa aiesopimuksen, jonka avulla Patria aikoi käynnistää droonien tuotannon Suomessa.
“Suomen ja Ukrainan sopimus on tärkeä askel Patrialle, koska se tukee Patrian omaa tavoitetta käynnistää droonituotanto Suomessa yhteistyössä General Cherryn kanssa,” sanoo Patrian Defence and Weapon Systems -liiketoiminta-alueen johtaja Mikko Leino.
Tavoitteena sopimuksessa on tukea hallintojen välisen yhteistyön lisäksi maiden teollisuuksien välistä toimintaa. Yhteistyösopimus tarjoaa Patrian lisäksi mahdollisuuden muillekin suomalaisyrityksille yhteistyöhön ukraanalaisyritysten kanssa.
Sopimus mahdollistaa turvallisuusalan teknologian ja tiedon siirron maiden välillä, yhteistyön tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnassa sekä teolliseen tuotantoon liittyvät yhteishankkeet esimerkiksi drooniteknologian kehittämisessä.
Tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi allekirjoittivat sopimuksen 23.9.2026 New Yorkissa.
Lisää: Suomi-Ukraina-sopimuksen tiedote 23.9.2026 (LINKKI).
Kuvituskuva: Patria osti vuonna 2024 Nordic Dronesin.