Droonien torjuntayhtiö Sensofusion on listautumassa Helsingin pörssiin. Yhtiö kehittä ohjelmistovetoisia ratkaisuja drooneja vastaan. Pörssiin listautumisella yritys hakee lisää omistajia ja rahoitusta laajentumiseen ja kasvuun. Tavoite on kerätä listauksissa 300 miljoonaa euroa.
Sensofusion toimii droonien täyden havainnointi-torjunta-ekosysteemin kautta, joka koostuu neljästä vaiheesta: kohteiden havainnoinnista useilla tunnistusteknologioilla, tunnistusdatan yhdistämisestä yhdeksi tilannekuvaksi, tilannekuvan esittämisestä operaattoreille ja autonomisille järjestelmille sekä uhkien torjunnasta useilla menetelmillä.
Suunnitellun Listautumisannin ja -myynnin odotetaan alustavasti koostuvan yleisöannista yksityishenkilöille ja yhteisöille Suomessa ja instituutioannista sijoittajille Suomessa ja soveltuvien lakien mukaisesti kansainvälisesti, mukaan lukien Yhdysvalloissa.
Pääomistajan, yhtiön hallituksen ja johtoryhmän jäsenten sekä muiden nykyisten osakkeenomistajien odotetaan sitoutuvan tavanomaisiin luovutusrajoitusjärjestelyihin Listautumisen yhteydessä.
Listautumisannin ja -myynnin tavoitteena on luoda edellytykset Sensofusionin vahvan kasvun jatkumiselle, parantaa sen taloudellista joustavuutta ja vahvistaa yhtiöm ja sen brändin tunnettuutta sen asiakkaiden, mahdollisten tulevien työntekijöiden ja sijoittajien keskuudessa.
Sensofusion pyrkii alustavasti keräämään noin 300 miljoonan euron bruttovarat. Yhtiö aikoo käyttää Osakeannista saatavat varat muun muassa kasvustrategiansa rahoittamiseen, mukaan lukien nopeutetut tutkimus- ja kehitysinvestoinnit omien ohjelmistojen, tunnistusteknologioiden, torjuntateknologioiden, tekoälykyvykkyyksien ja satelliittikyvykkyyksien kehittämiseen sekä tuotanto- ja testauskapasiteetin laajentamiseen uusille markkina-alueilla.
Lisää: Sensofusion (LINKKI) ja aiemmat uutisjutut Sensofusionista (LINKKI) Uusiteknologia.fi:ssä.
Kuvituskuva: Sensofusion