Intiaan älykaupunkeja – Suomi mukaan

Intia investoi lähivuosina yli 20 miljardia euroa 33 älykaupungin rakentamiseen. Ulkomaankauppaa aktivoivan Finpron mukaan suomalaiselle ICT- ja digiosaamiselle voisi olla kysyntää etenkin energian, liikenteen, rakentamisen ja tietoliikenteen sektoreiden kehittämisessä.

Intian tavoitteena on muokata ainakin sata suurta kaupunkia lähivuosina viihtyisiksi, kestävän kehityksen mukaisiksi älykaupungeiksi.  Suomalaisyritysten vientiä edistävän Finpron mukaan mittavat investoinnit kaupunkien uudistamiseen tarjoavat suomalaisille yrityksille hyviä kasvumahdollisuuksia.

’’Projektit ovat hyvässä vauhdissa ja kaupunkien kehittämiseksi on jo tehty konkreettisia investointisuunnitelmia, kertoo Intian maatoimintojen johtaja Leena Österberg Finprosta.

Finpron mukaan suomalaiselle ICT- ja digiosaamiselle on kysyntää useilla eri aloilla. Finpron mukaan Intiassa arvostetaan erityisesti suomalaisten yritysten digitaalista osaamista, korkeaa teknologiaa, korkeasti koulutettuja työntekijöitä sekä innovointikykyä.

’’Esimerkiksi energiateollisuudessa Intia panostaa tällä hetkellä etenkin aurinkoenergiaan ja älykkäisiin sähköverkkoihin. Tavoitteena on nostaa uusiutuvan energian tuotantoteho 175 gigawattiin vuoteen 2022 mennessä’’, Österberg kertoo.

Kysyntää on lisäksi muun muassa liikenteen, infrastruktuurin, jätteenkäsittelyn, vedenpuhdistuksen, tietoturvallisuuden, terveydenhuollon ja koulutuksen aloilla, joille Finpro on rakentanut suomalaisille yrityksille hyviä kontakteja.

Myös Tekes kartoittaa yhteistyömahdollisuuksia Intiassa ja avaa lähiaikoina rahoitushaun liittyen terveydenhuollon digitalisaatioon, koulutuksen uudistamiseen sekä sanitaatio- ja cleantech-sektoriin, erityisesti vedenpuhdistukseen sekä jätteiden käsittelyyn ja hyödyntämiseen.

Kuva: Landis+Gyr, älyverkot, Suomi

 

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille -Lue ilmaiseksi verkossa!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2016