Aurinkosähkö muuttuu pian kaasuksi

Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja Teknologian tutkimuskeskus VTT:n yhteistyönä rakennetaan demolaitos, jossa pilotoidaan kaasun tuottamista aurinkosähköllä. Raaka-aineena käytetään aurinkoa, vettä ja ilmasta erotettua hiilidioksidia.

Konttikokoluokan tuotantolaitos kootaan yhteen LUT:n kampukselle ja se valmistuu vuonna 2017.  VTT suunnittelee laitteen, jolla ilman hiilidioksidi erotetaan ja otetaan talteen.

Lappeenranna teknisen yliopiston tehtävänä on toteuttaa laite, jolla tuotetaan kaasua, polttoaineita tai kemikaaleja. VTT:n tehtävänä on lisäksi kehittää synteesilaite, jolla hiilidioksidista ja vedystä valmistetaan esimerkiksi metaania tai nestemäisiä polttoaineita.

Laitekokonaisuudella testaan, kuinka eri prosessit yhdistetään, jotta uusiutuvalla sähköllä voidaan tuottaa muun muassa metaania, polttoaineita ja kemikaaleja. Demolaitteisto voisi toimia siten myös tankkausasemana vety- tai maakaasuajoneuvoille.

”Tutkimus on ensimmäinen laatuaan tämäntyyppisestä prosessien yhdistämisestä Suomessa”, sanoo tutkimuksesta vastaava professori Jero Ahola LUT:sta.

Suomeen osaamista

Tutkimuksella pyritään rakentamaan osaamista, jolla mahdollistetaan teollisuuskokoluokan ratkaisujen toteuttaminen. Hankkeen toinen päätarkoitus onkin luoda uusia liiketoimintamahdollisuuksia suomalaiselle teollisuudelle.

”Projektissa tuotetaan osaamista eri aloilla toimiville yrityksille. Hankkeen tuloksena syntyy monialainen teollinen integraatio, jota yksikään yritys ei voi yksin saavuttaa’’, sanoo VTT:n johtava tutkija Pekka Simell. Hän vastaa hankeen koordinoinnista ja VTT:n tutkimusosuudesta.

Tulevaisuudessa kaikki teollisuudenalat on saatettava hiilidioksidipäästöttömän energiatuotannon pariin hiilidioksidipäästöjen taltuttamiseksi.  Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tulevaisuuden tärkein energiamarkkina on sähkömarkkina, jossa eri teollisuudenalat toimivat hiilidioksidipäästöttömistä energialähteistä tuotetulla sähköllä.

Kuvat: Lappeenrannan yliopisto ja VTT ovat investoineet vetykonttiin ja aurinkokennolaitteisiin miljoona euroa. Tutkimusta rahoittaa Tekes ja joukko suomalaisia yrityksiä, muun muassa ABB Oy, Gasum Oy, GreenEnergy Finland Oy, Hydrocell Oy, Ineratec GmbH, Proventia Emission Control Oy ja Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi.

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille -Lue ilmaiseksi verkossa!

http://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2016?e=19307983/35580639