Tiedelehdet pian liian kalliita suomalaistutkijoille

Kansainvälinen tiedekustantaja Elsevier ja Suomen korkeakoulut ja tutkimuslaitokset ovat sopineet vuoden aikalisästä elektronisten lehtien lisenssineuvotteluissa. Aikalisää tarvitaan, jotta löydetään ratkaisu kasvaviin kuluihin ja tiedelehtien laajaan hyödyntämiseen.

Vuoden jatkosopimus mahdollistaa tutkijoille Elsevierin e-lehtien käytön vuonna 2017 neuvottelujen jatkuessa. Ellei sopimukseen avoimesta julkaisemisesta päästä vuoden 2017 aikana, voi suomalainen tiedeyhteisö olla vuoden päästä tilanteessa, jossa pääsy moniin tärkeisiin tiedelehtiin katkeaa.

Suomen korkeakouluja ja tutkimuslaitoksia neuvotteluissa edustavalla FinELib-konsortiolla on neuvotteluissa kaksi keskeistä tavoitetta: Tiedelehtitilausten kustannusten kasvua täytyy hillitä. Lisäksi sopimuksen tulee edistää suomalaisten tutkijoiden mahdollisuuksia julkaista artikkelinsa avoimina verkossa kaikkien käyttöön.

”Kuluneen syksyn neuvotteluissa kävi selväksi, että kansainvälisen tutkimusyhteisön vahvasta tahtotilasta huolimatta Elsevier on haluton kehittämään avoimen julkaisemisen liiketoimintamalleja ja haluaisi pysyä vanhassa tilauslehtimallissa’’, sanoo Keijo Hämäläinen, Helsingin yliopiston vararehtori ja neuvottelujen puheenjohtaja.

Suomea ohjaavat Hämäläisen mukaan kohti avointa julkaisemista opetus- ja kulttuuriministeriön, Avoin tiede ja tutkimus -hankkeen ja Euroopan unionin tavoitteet. Avoin julkaiseminen lisää tieteen näkyvyyttä ja parantaa yhteiskunnan mahdollisuuksia hyödyntää verovaroin tehtyä tutkimusta.

Kuva: Helsingin yliopisto/Veikko Somerpuro

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa. (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2016