Teknologiateollisuuteen nykymenolla osaajapula

Suomalaisen tekniikan alan koulutus voisi ratkaista osaajapulan opiskelijamääriä kasvattamalla, arvioidaan uudessa Teknologiateollisuuden selvityksessä. Sen mukaan teknologia-alojen yrityksiin tarvittaisiin uusia tuhansia osaajia ennakoitua nopeammin.

Teknologia-painotus tulee kouluihin

Lappeenrannassa aloittaa tänä syksynä kaksi teknologiapainotteista luokkaa. Niissä painotetaan muiden oppiaineiden ohessa teknologisia taitoja. Niiden avulla halutaan harjaannuttaa oppilaiden ajattelua ja ongelmanratkaisutaitoja. Uusien teknoluokkien mallina toimivat Oulun aiemmin aloittaneet teknoluokat.

Tiedelehdet pian liian kalliita suomalaistutkijoille

Kansainvälinen tiedekustantaja Elsevier ja Suomen korkeakoulut ja tutkimuslaitokset ovat sopineet vuoden aikalisästä elektronisten lehtien lisenssineuvotteluissa. Aikalisää tarvitaan, jotta löydetään ratkaisu kasvaviin kuluihin ja tiedelehtien laajaan hyödyntämiseen.

Sähköisistä hyötyajoneuvoista uusi vientivaltti

Tekesin viime vuonna päättyneessä EVE-ohjelman ECV (Electric Commercial Vehicles) -osuudessa luotiin perustaa sähköisten hyötyajoneuvojen kehittämiselle. Suomessa valmistetaan sähköbussien lisäksi laajassa mitassa työkoneita ja erikoisajoneuvoja. Vientiin on tarjolla myös sähköajoneuvojen komponentteja.

Ammattikorkeakoulut visioivat tulevaisuuttaan

Suomalaiset korkeakoulut ovat viime vuosina kokeneet voimakkaita muutoksia ja leikkauksia. Nyt ammattikorkeakoulujen rehtorit ovat lähteneet taistoon koulutuksen puolesta. Tänään luovutetaan opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasoselle visioraportti, jossa esitetään lisäpanostuksia koulutuksen laatuun.